{"numero_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_sha256": "26463f1f1862f390a747e97df992f363f118fcfbaacd2ad6eb5949de85aa6731", "source_tei": "https://github.com/Princeton-CDH/bluemountain-transcriptions/blob/main/periodicals/bmtnabn/issues/1922/11/14_01/bmtnabn_1922-11-14_01.tei.xml", "source_mets": "https://github.com/pulibrary/BlueMountain/blob/main/metadata/periodicals/bmtnabn/issues/1922/11/14_01/bmtnabn_1922-11-14_01.mets.xml", "url_numero": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01", "articles": [{"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c002", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c002", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "65", "page_fin": "67", "image_debut": 3, "image_fin": 5, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.2", "titre_corps": "TOTTA TAI LEIKKIÄ NÄYTELMÄTAITEESTA", "titre_sommaire": "TOTTA TAI LEIKKIÄ NÄYTELMÄTAITEESTA", "signature_source": "JUSSI SNELLMAN", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 3, "page_imprimee": "65", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.3", "debut_caractere": 106, "fin_caractere_exclue": 2736, "texte": "TOTTA TAI LEIKKIÄ NÄYTELMÄTAITEESTA\n\nTuomio on käynyt yli maailman. Ei mikään\nvanha voi jäädä aivan entiselleen; kehityksen\ntäytyy ottaa mahtava askel eteenpäin. Tämän\noikeuden ihmiskunta on ostanut verisillä kärsi-\nmyksillään.\nNyt jos koskaan on uudistajien, luojien, ra-\nkentajien aika. Nyt tarvitaan nerokkaita aivoja,\ninnostuksen miehiä, tulevaisuuden näkijöitä,\nuusien suunnitelmien selväpäisiä laatijoita sekä\nrohkeita toteuttajia.\nOn tasapainon tallettajia, rakkaassa vanhassa\nriippujia, kaiken uuden äkäiset vihamiehet. Nau-\nretaan, pilkataan, häväistään, härnätään. Vielä\non voimassa entiset patentit, vielä ne kelpaavat\nvanhat valtit, eivät järky paatiset patsaat!\nEi auta! Järkkyvät, sortuvat, jotka joutavat\nsortumaan. Ainoastaan se seisoo, jolla on oikeus\nseistä.\nOllako, vai ei olla? siinä Hamletin ahdis-\ntava kysymys. Siinä nykyisen näytelmätaiteen\nankara pulma. Ymmärrä olemassaolosi, rat-\nkaise tehtäväsi arvoitus! siinä ajan sfinksin\nuhkavaatimus. Ellet uudestasynny, et näe tu-\nvaisuuden valtakuntaa!\nEi ole elämisen oikeutta siellä, missä ei ole\nuudestasyntymisen voimaa. Missä on elämää,\nsiellä tapahtuu pakosta tuo uudestasyntyminen.\nSentähden täytyy sen tapahtua pakosta näytel-\nmätaiteessa, sillä sehän on taiteista välittömin,\nelävin.\nTraditsioni väärinymmärrettynä on näytelmä-\ntaiteen turmio, oikeinymmärrettynä sen tärkeim-\npiä elämän ehtoja. Vanhoista muodoista kiin-\nniriippuminen on väärää traditsionia, kaiken\nlahjattomuuden kelvoton keppihevonen. Yhäti\nuusien muotojen luominen ja löytäminen on ai-\nnoaa todellista traditsionia, koska vain siten\nsäilyy ja jatkuu taiteen sisäinen elämä.\nSentähden on nykyiselle näytelmätaiteelle\nvälttämätöntä suorastaan pakko vapautua\nvanhoista loppuunkulutetuista muodoista, luo-\npua ulkonaisista tekniikan tempuista, hyljätä tuo\ntyperä periaate: tehdä niinkuin ennen on tehty.\nSen täytyy vihata tottumusta, surmata tuo suu-\nrin vihollisensa sovinnaisuus. Mikään tosi taide\nei voi olla sovinnaista. Taide on edelläkävijä,\nelämän luotettavin opas; se on jo hyljännyt\nmuodot, missä muut vielä innolla riippuvat\nkiinni; se on aikoja sivuuttanut kohdan, minkä\nmuu jälkijoukko saavuttaa.\nNäytelmätaide ja elämä ovat yhtä. Pelkkä es-\ntetisoiminen ei vie mihinkään, yksipuolinen l'art\npour l'art-periaate ajaa onnettomasti näytelmä-\ntaiteen karille. Elämä on sen ainoa ojennus-\nnuora, sisäinen sielullinen välittömyys näytteli-\njän korkein oppimestari. Selkeä sisäinen näke-\nmys, elävä sielullinen totuus on näyttämöesityk-\nsen taiteellisuudelle välttämätön ehto. Kuten\nelämä, myös näytelmätaide luo sisästä ulospäin;\nensin henki sitten aine, ensin elämä sitten muoto."}, {"page_pdf": 4, "page_imprimee": "66", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.4", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 4162, "texte": "Tässä on näytelmätaiteen vaarallinen kom-\npastuskivi. Usein alotetaanl väärästä päästä,\ntehdään työtä hullussa järjestyksessä. Käyte-\ntään vanhoja varastoja, sovellutetaan nuo koe-\ntellut kaavat, aivan liian hätäisesti valetaan ja\npakoitetaan esitys määrättyihin jäykkiin muotoi-\nhin; toivotonta ponnistelua on sitten saada nii-\nhin mahtumaan itse elämä. Mutta elämä on lah-\njomaton, se ei alennu tunnustamaan mitään\nmuotoja herraksensa, se ei anna silpoa eikä pa-\nkoittaa itseänsä. Se itse luo ja valitsee muo-\ntonsa, se hylkää kaavat, jotka eivät sen tarkoi-\ntuksiin sovellu. Ja esitys voi päältäpäin olla\nkaunis, tyyliltään täydellinen, teknillisesti moit-\nteeton mutta se on kuolleena syntynyt tekele,\nsiinä ei asu elävän taiteen henki.\nNäyttämötaide on alistunut liiaksi arvostelun\norjuuteen. Käytetään liian paljon voimakeinoja,\npyritään hinnalla niillä hyvänsä vaikuttamaan\narvosteluun ja yleisöön. Siitä syntyy meluisaa\ntaidetta, väkivaltaista ulkonaista voimistelua --\nmutta todellinen vaikutus jää toteutumatta. Her-\nkimmät, arimmat, vaikuttavimmat sielulliset ar-\nvot eivät tule lainkaan tulkituiksi. Räikeä, kova-\nkourainen, häikäilemätön esitys voi täydellisesti\nkarkoittaa ujon psyken eteerimäisen ilmestyksen,\nkarkealla melullaan tukahduttaa sielun väräjä-\nvät kuiskaukset. Sielumaailmalle on ominaista\nintensiivisyys, vilpittömyys, äärimmäiset vasta-\nkohdat, värien rikkaus, hehku, monivivahteisuus\nja salamannopea vaihtelu esiintyy siellä huipus-\nsaan.\nNäyttämötaide avaa meille portit sielumaa-\nilmaan. Kun esirippu avataan, emme ole enää\ntässä karkeimman aineen todellisuudessa, vaan\nolemme samassa tulleet suurempaan todellisuu-\nteen, olemme sieluina astuneet sielujen olotilaan.\nNäyttämötaiteen täytyy olla saatettu tämän\nmaailman korkeampaan, rikkaampaan vireeseen,\nsen tulee olla väkevä vastalause sille sokealle\nuskolle, että ainoastaan se on todellisuutta, mikä\non kourin kosketeltavaa.\nNäyttämötaide esittää eri vivahtein yhä uudel-\nleen samaa näytelmää. Se on pääasiallisesti mui-\nnaista mysteriotaidetta. Ylevimmässä muodos-\nsaan se kuvaa saman sankarin, ihmisen, taiste-\nlua alemman maailman puristavassa syleilyssä.\nSe on sama toistuva tarina, jossa tuon sanka-\nrin nimi on milloin Oidipos, milloin Hamlet,\nmilloin rakastaja Romeo, milloin synkkä Kul-\nlervo tai katkera Daniel Hjort. Sankari sortuu,\nastuu kuolemaan, mutta kuollessaan uskoo\nuuteen vapauteensa, jonka on ostanut kärsimyk-\nsen ja kuoleman hinnalla. Koko näytelmä, sen\nmonet eri henkilöt, kuninkaat ja orjat, ylevät\nja konnat, vienot prinssessat, papit ja noidat,\nviisaat ja tomppelit edustavat vain saman san-\nkarisielun eri olemuspuolia, avarat linnansalit,\nvapaat vaihtelevat maisemat, kolkot vankityr-\nmät kuvaavat aina kohdallaan sielun olotiloja,\nvaarat, seikkailut, suoritetut urotyöt ovat sielun\nvoimien nimityksiä ja ilmaisuja. Tietysti ei aina\nkoko tämä ohjelma ole mahtunut yhteen näytel-\nmään vaan usein kuvataan siitä ainoastaan jo-\ntain katkelmaa, tai on aiheeksi otettu joku yksi-\ntyiskohta, vakava tai hullunkurinen. Eikä näy-\ntelmä liioin ole vain yksilön sielun elämänhis-\ntoriaa, vaan yhtä hyvin koko kansan, koko ih-\nmiskunnan.\nMysteriot turmeltuivat ja katosivat. Näytel-\nmätaide on osaltaan perinyt niiden korkean\ntehtävän, opettaa ihmistä tuntemaan itsensä,\nnäyttää että ihminen on ennenkaikkea sielulli-\nnen olento kuolemattomuuden seppele otsallaan.\nNäytelmätaide on elämän uskollinen kuvastin,\nsiinä kansa voi katsella menneisyyttään, oppia\nymmärtämään omaa aikaansa ja saada selviä\naavistuksia tulevaisuudesta. Sen avulla jokai-\nnen oppii välttämätöntä itsetuntemusta, näke-\nmään ihmisessä asuvan heikkouden ja voiman.\nSe kaataa kaikki ulkonaiset arvoasteet, ylpeästä\nylimyksestä tekee katalan veijarin ja luo säde-\nkehän halvan kulkurin repaleisen olemuksen\nympärille.\nElämä ei ole enää entisellään, maailma on\nmuuttunut. Katsokaa, kuolleet eivät pysy pi-\nmeissä kuopissaan, jonne ne haikealla muodolla\nhautasimme ja josta ne luvattiin herättää vasta\nviimeisenä päivänä. Vainajat vaeltavat keskel-\nlämme, saamme nähdä niitä näkevin silmin,\nottaa niistä kuvia, kosketella niiden viileitä kä-\nsiä ja kuulla niiden yllättäviä kuvauksia; omasta"}, {"page_pdf": 5, "page_imprimee": "67", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.5", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 2846, "texte": "uudesta olotilastaan. Maailma ympärillämme on\nkansoitettu meille vielä näkymättömillä ja tun-\ntemattomilla olennoilla, joiden luku on monin\nverroin suurempi kuin niinsanottu jen elävien.\nSadut muuttuvat todellisuudeksi, kansojen taika-\nusko varman tiedon arvoiseksi. Esirippu näky-\nväisen ja näkymättömän maailman välillä ava-\ntaan, löydetty on uusi maailma, tietäjien, näki-\njöiden1 ja runoilijoiden haltiat, henget, peikot,\nkeijut maassa, ilmassa, vedessä ja tulessa, kuo-\nlemattomat sankarit, jumalattaret ja jumalat\nvaativat meiltä olemassaolonsa täyttä tunnus-\ntamista. Naurajat ja pilkkaajat surkeasti nola-\ntaan ja saavat esittää tyhmyytensä myöhäisen\nanteeksipyynnön.\nModerni näytelmä umpisokean materialismin\ntaluttamana on kulkenut side silmillään, anta-\nnut leikata itseltään mielikuvituksen kohottavai\nsiivet, sammuttanut inspiratsionin taivaista lai-\nnatun tulen ja tyytynyt kiertämään arkipäiväi-\nsyyden laihaa, tallattua tannerta. Teatterit ovat\nmonin kerroin käännelleet papinpönttöänsä,\npohjimmaiset näytelmät kaivaneet esille ja pääl-\nlimmäiset painaneet jälleen pohjalle. Teatte-\nreista on tullut kullan kumartajia, ne kilpaile-\nvat keskenään kassakappaleista. Näytelmän\narvon lopuksi pakostakin määrää kassan liha-\nvuus. Arvokas, erinomainen näytelmä katoaa\npian näkyvistä, mutta typerä ilveily tai täydel-\nlinen mitättömyys on mainio rahamylly. Jau-\nhakoon niin kauan kuin jaksaa, vaikka taiteen\nmurheellisilla kasvoilla asuu häpeänpuna.\nPaksumahainen mammona räpyttelee pöhöt-\ntyneitä silmäluomiaan ja painelee ja pyörittelee\nsäihkyviä sormuksiaan: Orjiani ovat valtio ja\nkirkko, kauppa, tiede ja taide, tuo ylpein, vai-\nkeimmin lannistettu. Kullalla olen ostanut kir-\njavan karjani. Siellä on herrat ja narrit, pipit\nja papit, tietäjät ja taiteilijat. Minulle kaikki\nahertavat, minua sielussaan syvimmin kumar-\ntavat.\nVapauttakaamme taide rahan kirouksesta.\nPäästäkäämme hedelmöittävä mielikuvitus, tuo\njumalien siivekäs sanansaattaja, arvovaltansa\nmenettäneen materialismin pannasta. Olkoon\nnäytelmätaide todellinen pyhättö, missä vapau-\ntuneet henget ja ikinuoret jumalat kutsuvat ih-\nmislapsia viettämään elämän korkeaa juhlaa.\nHerätkäämme tästä harmauden unesta, anta-\nkaamme vuosisadallemme, joka on juuri saa-\nvuttanut nuorukaisen ihanimman iän, suuria\nunelmia, puhtaita ihanteita, jaloja tehtäviä, us-\nkon ihmiseen ja uskon kaikkeuden jumalalliseen\nalkuperään, lujan luottamuksen todellisen vii-\nsauden, velvoittavan voiman ja katoamattoman\nkauneuden pettämättömään johtotähteen.\nOlkoon näyttämö tarkoitukselleen uskollinen\nkaikkien taiteiden pantheon, jossa luodaan vain\ntodellisia taideteoksia, joille runoilija on anta-\nnut syntysanat, kuvaamataide sopusointuisen\nkehyksen ja näyttelijä mielikuvituksensa näke-\nmyksen, sielunsa välittömyyden, äänensä ja ole-\nmuksensa aistittavuuden avulla elämän.\n\nJUSSI SNELLMAN"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c003", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c003", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "67", "page_fin": "67", "image_debut": 5, "image_fin": 5, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.3", "titre_corps": "ATLANTIS", "titre_sommaire": "ATLANTIS", "signature_source": "UUNO KAILAS", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 5, "page_imprimee": "67", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.5", "debut_caractere": 2848, "fin_caractere_exclue": 3546, "texte": "ATLANTIS\nUUNO KAILAS\nOli onnellisten saari mun sydämeni kerta.\nKuin haahka vitivalkea keskellä merta,\nniin auringossa kylpi se kimmeltävin vuorin\nJa linnassa siellä monin jalokivin hohti\nMaan prinsessa kaunein ja prinsessa nuorin,\nmut sielua vailla ja peikotar siksi.\nMerenäärillä kultaisin pähkinäkuorin\nunet soutivat vehmaita rantoja kohti.\nIhanaisinten huulien kostuttimiksi\nilon maasta ne noutivat ruusujen mettä.\nJos kuinkakin valtiatarta ne palvoi,\njano prinsessan julmilla huulilla valvoi:\n„Ei sammu se ihmisen kyynelettä.\"\nHän kyyneltä pyys. Mereks ei sitä tiennyt.\nSen sai. Tuhotulvana saaren se peitti,\nkuin simpukan aaltojen kohtuun sen heitti.\nMerenpohjainen peikkojen luola se lie nyt."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c004", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c004", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "68", "page_fin": "68", "image_debut": 6, "image_fin": 6, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.4", "titre_corps": "MITEN PUU-UKOT SYNTYVÄT", "titre_sommaire": "MITEN PUU-UKOT SYNTYVÄT", "signature_source": "PUU-UKKOJEN TEKIJÄ", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 6, "page_imprimee": "68", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.6", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 42, "texte": "MITEN PUU-UKOT SYNTYVÄT\nPUU-UKKOJEN TEKIJÄ"}, {"page_pdf": 6, "page_imprimee": "68", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.6", "debut_caractere": 73, "fin_caractere_exclue": 2402, "texte": "Matkustinpa tässä viime talvena hiljaiselta\nUnnunkoskelta Viipuriin. Minulla oli viheriäi-\nnen reppu mukanani, jossa oli puu-ukkoja. Ai-\njoin juuri puikahtaa ulos asemahallista, kun il-\nmestyi outo mies rinnalleni kysymyksineen: „Mi-\ntäs teillä tuossa repussa on?\" „Kukas työ out-\nta?\" kysyin minä. „01en raittiudenvalvoja.\"\n„Vai niin repussa minulla on puu-ukkoja\",\ntuumin minä. „Mitä? Puukkoja! !\" Minä\ntaas että: „Eei kun puu-ukkoja.\" Olipa nyt\nraittiudenvalvoja koomillisen näköinen hämmäs-\ntyksessään, jos lienen ollut minäkin. Toinnut-\ntuaan jonkun ajan perästä pyysi epäluuloinen\nraittiudenvalvoja koetella reppuani. Minä miestä\nvähän kiusottelemaan. Sanoin, että onpa tässä\n„Tuikku murheeseen\" ja kiskasin sennimisen\nukon repustani. Tulokas herätti suurta riemua\nkatsojajoukossa ja raittiudenvalvoja hämmentyi\nyhä enemmän ja minä jatkoin: „Onpa tässä rää-\ntälikin, joka kyllä tietää miten tärkeä henkilö\nhän on yhteiskunnassa! Tässä taas on Marj\nsemmoinen pullea maalaistyttö ja sitten on tässä\nmaalainen, joka katselee kaupunkia, kun tässä\ntaas äijät tekevät hevoskauppoja. Katsokaas mi-\nten toinen kehuu hevosta, kun toinen tutkii sen\nikää hampaista. Kyllä minä voisin veistää\nvaikkapa raittiudenvalvojan ihan Teidän nä-\nköisen, kunhan vain saan Teitä hetken katsella,\nnäinikään. Tosin ei käy päinsä, että minä heti\nalkaisin veistää, selitin tärkeän näköisenä. Mi-\nnun täytyy näet ensin tuumailla ja harkita, har-\nkita ja tuumailla, joka seikka yksityiskohtia myö-\nten. Vaikka tähän tapaan: millainen tulisi olla\nraittiudenvalvojan asento, miten saisin sen kas-\nvoihin kuvaavimman ilmeen, miten saisin rait-\ntiudenvalvojani näyttämään tosiaankin raittiu-\ndenvalvojalta muiden ihmisten silmissä, vaikka,\nleikilläni vain, olisin sanomatta veistokseni ni-\nmeä. Sitten vielä: miten saisin veistokseeni eh-\njät ja kauniit ääriviivat ja että se olisi mahdol-\nlisimman veistoksellinen, kauniine pintoineen.\nKun kaikki nämät seikat ovat mielikuvitukses-\nsani kirkastuneet täysin selviksi, voisin alkaa\ntyön. Toisin ajoin saa samaa aihetta hautoa\nmielessä kuukausi- jopa vuosikaupallakin, en-\nnenkuin se on valmis veistettäväksi.\nNo niin. Tässä olisi vielä puu-ukko „Minä\nitse\", joka —\" Nyt pujahti raittiudenvalvoja ute-\nliaaseen ihmisjoukkoon, minä pistin ukot rep-\npuuni, repun selkääni ja läksin kävelemään\nTorkkelille päin."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c005", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c005", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "68", "page_fin": "68", "image_debut": 6, "image_fin": 6, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.4.1", "titre_corps": "Albin Kaasinen: „Minä itse\"", "titre_sommaire": "Albin Kaasinen: „Minä itse\"", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 6, "page_imprimee": "68", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.6", "debut_caractere": 44, "fin_caractere_exclue": 71, "texte": "Albin Kaasinen: „Minä itse\""}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c006", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c006", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "68", "page_fin": "69", "image_debut": 6, "image_fin": 7, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.5", "titre_corps": "NAINEN JA ELÄMÄ M. Pajari: Elämä ja minä. Gummerus. 1921.", "titre_sommaire": "NAINEN JA ELÄMÄ M. Pajari: Elämä ja minä. Gummerus. 1921.", "signature_source": "A. T", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 6, "page_imprimee": "68", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.6", "debut_caractere": 2404, "fin_caractere_exclue": 3261, "texte": "NAINEN JA ELÄMÄ\nM. Pajari: Elämä ja minä. Gummerus. 1921.\n\nM. Pajarin kirja on ennen kaikkea tunnustus-\nkirja. Se on syntynyt naissydämen syvimpiä au-\nkomaan, kertomaan siitä, mikä siellä on kätke-\ntyimpää ja mikä sille on ominaisinta. Ei ole\nsilloin ihmeteltävää, että nuo tunnustukset ovat\nkaavautuneet suorasanaisen runon muotoon: ro-\nmaania olisi ollut vaikea pidättää niin subjektii-\nvisella tasolla, runo olisi vaatinut uhraamaan\npaljon muodolle, aitous olisi kärsinyt. Ja kun\nheti ensimäisistä suorasanaisista runoista voim-\nme todeta, kuinka erinomaisen taitavasti nuori\nkirjailijatar hallitsee tätä kertomatapaa, niin\nvoimme vain iloita, että niin on tapahtunut.\nRohkeutta se on vaatinut, sen voimme aavis-\ntaa, sillä jälkeen Tagoren on nuoren runoilijan\nuskallettua yrittää tuolla runoalalla. Semmin-\nkään kun suomalaiset kokeilut eivät ole olleet"}, {"page_pdf": 7, "page_imprimee": "69", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.7", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 4760, "texte": "erikoisen onnistuneita, ei Viki Kärkkäisen eikä\nKaarlo Julkusen. Suorasanaisen runon mestarin\nmuistankin eräässä runossaan lausuvan: „Se\nharjoitus on vaikein, jolla saavutetaan yksinker-\ntaisin sävel, se tie on raskain ja ohdakkeisin,\njoka vie lähemmäksi itseämme.\"\nM. Pajari on päässyt lähelle, hyvin lähelle it-\nseään; ja näissä suorasanaisissa runoissaan on\nM. Pajari itseään, vain itseään.\nOnko meillä sitten syytä syventyä häntä kuu-\nlemaan? Osaammeko suhtautua häneen sillä\nhartaudella, jota hänen runoutensa tuntuu heti\nensi kädessä vaativan? Sillä heti ensi sivulta\nhavaitsemme, että hänen otteensa niin nainen\nkuin hän onkin on paljon miehekkäämpi, ko-\nruttomampi, vakavampi ja vaikuttavampi kuin\nesim. Julkusen.\nOn. M. Pajari on rehellinen runoilija, rehel-\nlinen ja vakava. Hän tuntee elämää, hän tun-\ntee naissydämen. Hänellä on selvästi pyrkimys\nottaa taiteellisen kuvauksensa esineeksi mahdol-\nlisimman laaja osa elämää. Tuntuu kuin hän\nsuorasanaisen runon rajoitetuissa puitteissa tah-\ntoisi toteuttaa Victor Hugon romantiikan ohjel-\nmaa: tahtoisi tarkastella koko elämää eikä vain\nkoristeltuja hetkiä siinä, sillä eihän elämän to-\ntuus ole kaunis, sillä on liian paljon ilmenemis-\ntyyppejä, kun kaunis aina omaa vain yhden.\nKun luin ensimäisen runon Elämä, tulin jo\npaljon ajatelleeksi. Tulin ajatelleeksi, että ru-\nnoilija tuntee, kuten esteetikko Hirn vakuuttaa,\nolevansa olemassa vain hämmästyäkseen. Mille\nhämmästyy tuossa lyhykäisessä runossaan te-\nkijä? Sille, että elämässä kaikki kerjäävät rak-\nkautta eikä kenenkään päähän pälkähdä sitä\nantaa.\nKoko kirjan ensimäkien osa Elämä ja minä\ncn sitten omituista levottomuutta, sydämen herk-\nkää ailahtelua, aavistelua ja odotusta.\nKirjailijatar pelkää, että elämä liukuu hänen\nohitsensa ja unohtaa hänet, rukoilee elämää ot-\ntamaan hänet mukaansa, pelkää rakastuvansa\nmihinkään kuin omaansa, sillä „omastansa on\nniin tuskallista luopua.\" Hän ei pelkää suurta\nsurua, joka kävisi liian raskaaksi kantaa, mutta\nhän pelkää, että suuri onni odottaa häntä elä-\nmäntien varrella, ja sitä suurta onnea hän pel-\nkää, sillä hän ei ole sitä ansainnut.\nHän on omaperäinen, uhmaavan omaperäinen\nkäsityksessään elämästä, hänellä on oma suh-\nteensa elämään, siksi on hänellä oikeus kir-\njoittaa elämästä ja itsestään.\nKirjan toisen osan Ystäväni ja minä hän al-\nkaa valituksella, ettei kukaan tule kysymään\nhäneltä hänen ystävyyttään. Siinäkö siis se ys-\ntävyys, ystävyys, joka ei tarvitse toisen ystä-\nvyyttä? Se on naisen osan katkeruutta, se!\nMutta kuitenkin kaikitenkin parhaimpansa\nosoittaa M. Pajari lauluissaan hänelle, miehelle,\njota rakastaa. Niinhän teki Elisabeth Brow-\nning Sonnets from the Portuguese'issaan, eikö\nByronen vaimo koettanut myös uhrautuvaisim-\nmin miehensä kuormaa kantaa? Muistan erään\nnuoren arvostelijan lausuneen, että naisen arvon\nmittana voi pitää sitä miestä, jota hän rakastaa,\nonko ihme siis, jos palavimmat säkeet suuntau-\ntuvat hänelle, jos runoilijatar, niinkuin Burns\nsanoo, omistaa hänelle „kaiken kaipuun\"?\nKaunis ja naisellinen on Lempi ja vapaus.\nIhania ovat hersyvässä lyyrillisyydessään ru-\nnot Kun ensi kerran tulit, Minun sydämeeni on\ntullut joulu, Kun rakkauteni heräsi ja Lempem-\nme puu. Harras ja kaunis on tunnelma ja aja-\ntus runossa Yhtä siinä yhdessä. Jotain Baude-\nlairemaista on Hullujen hetkien, Ehkä niin ori\nparas ja Punaisen kukan tunnelmissa.\nSyntiä pitäisin yhtenä parhaimmista M. Paja-\nrin runoista. „Kaksi on syntiä, teonsynti ja lai-\nminlyönnin synti. Sillä synti se olisi, sellai-\nnen, josta kiirastulessa kärsitään, jos en minä\nsinua rakastaisi. Synti se olisi, jos en minä\nsinulle antautuisi kaikella ruumiillani. Synti\nse olisi, jos en minä sinua siksi tunnustaisi, jota\nminun ruumiini, sieluni ja henkeni odotti.\" Mo-\nnenmoisissa käsitteissä toistuu tässä runossa\ntuo synniksi havaitseminen. Paljon naissielun\ntuskaa purkautuu siinä esille.\nYhtä rohkeat ovat Vaikka sinulla olisi... ja\nÄlä suutele minua nyt. Ne juohduttavat mieleen\nnuorimman venäläisen runoili japolven kaksi\nkuuluisaksi tullutta edustajaa Maria Moravska-\njan ja Anna Ahmatovan\nJuuri sellaisena on runoilijatar varsin väkevä\nvälittömässä tunnelmassaan.\nEntä sitten Naisen sydän.\nNainen on saattanut miestä laivalle. Laiva\non mennyt. On murheista. „Minun sydänvereni\non vuotava kuiviin ja sen elinvoima hiutuva\npois, ellei joutuin joku toinen sen vuotoa\ntuki\".\nKuinka armotonta, multa kuinka totta!\nViimeinen teoksen osa Kuvia ja tunnelmia si-\nsältää vaihtelevia ja kauniita, tunnelmapitoisia\nrunoja.\nM. Pajarin kirja on niitä, jotka kertovat elä-\nmästä, kertovat kärsimyksistä ja riemuista, ker-\ntovat ihmissydämestä. Naissielun tunnustuskir-\njana lienee se ainutlaatuinen kirjallisuudessam-\nme, suorasanaisten runojemme parhainpia sisäl-\ntää tämä kaunis kirja.\n\nA. T."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c007", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c007", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "70", "page_fin": "70", "image_debut": 8, "image_fin": 8, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.6", "titre_corps": "FILMI JA TEATTERIKURJUUS", "titre_sommaire": "FILMI JA TEATTERIKURJUUS", "signature_source": "L. H:la", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 8, "page_imprimee": "70", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.8", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 3423, "texte": "FILMI JA TEATTERIKURJUUS\nL. H:la\nFilmi loittonee reklaami- ja tekniikkaprameu-\ndella pedagoogisesta valistusiehtävästään (joka\nsillä saattaisi olla) ja kekkuloi Chaplinin lerp-\npahousuissa tai taiteilee »taidefilmeissä\" prima-\ndonnien hymykuopilla ja karpaloisilla kyyneleillä.\nTeatteri entinen runoteatterii kilpailee\nperässä! Hertta-ässillä, Siirappitehtailla ja\nMorsiamilla. Ja välillä »taiteilee\" sekin posee-\nraten pseudoklassillisuuksilla tai vyöryttäen van-\nhassa tempossa koko-klassillisuutta.\nFilmi karttaa tiedon ja taidon havainnollista-\nmistehtäväänsä. Teatteri karttaa ra/zotehtävään-\nsä: inhimillisen ylistämistä, ihmis julistusta. Mo-\nlemmat jalosti kilpailevat ihmisen peittämisessä\nrihkamakasaan. Mutta: Kinopalatsit kuhisevat\nväkeä, puhenäyttämöiden katsomot autioituvat\nTällä tiellä tulee puheteatteri häviämään lois-\ntavasti! Seuraavista syistä: Filmiaparaatti on\nhuokeampi kuin näytelijäjoukko. Se on helpompi\nlähettää Peräseinäjoelle kuin näyttelijäseurue.\nFilmikatsomo ei vaadi heittämään palttoita yltä,\nvielä vähemmän juhlapukua päälle, kuten teat-\nteri. Filminäytös ärsyttää paremmin hermoja\npelkällä varjojännityksellään kuin teatteri, joka\nei vielä toistaiseksi, ei edes- farssi-ilotyttönä eikä\ntomuttuneissa viitoissa, ole onnistunut heittä-\nmään olemattomiin inhimillistä sanaa, ääntä,\näänen korostusta, rytmiä, kuuluvaa naurua ja\nitkua, ei inhimillisen äänen ja liikkeen yhteistais-\ntelua, eii inhimillistä hengähdystä, ei inhimillistä\nhipiää. Tämä puhenäyttämöllä pakostakin säily-\nnyt välttämättömästi inhimillinen voima häirit-\nsee pahana omanatuntona yleisön ajanvietesai-\nrautta, joka himoo vain muutaman hetken hukut-\ntamista tylsässä hermoärsytyksessä. Ihminen on\nhukannut sielunsa koneistotärinässä ja pelkää\nnähdä sielua ruumiillistuneena ja kuulla totuuk-\nsia sanana. Siis: yleisö täyttää filmikatsomot.\nTeatteri ponnistelee epätoivoisena: Se vaatii\nkuten yleisökin näyttelijättäriltä joka näytök-\nseen loistopuvun muotiliikkeestä. (Helsingin\nnäyttämöiden salonkipukuvillitys alkaa olla kohta\nsäälittävää!) Ja dekoratsionit! Näissäkin hoipu-\ntaan väliin prameuteen, joka hukuttaisi ihmistä\nnäyttämöltä, tai »ylevään\" monumentaalisuu-\nteen, joka pienentäisi kylliksi ihmisparan.\nFilmi voittaa dekoratsioneissa ja puvuissa. Se\nrakentaa kokonaiset palatsit, vieläpä satuihmeet.\nSe rullaa yhtä helposti esiin mahtavat maisemat\nkuin näyt yli paikan ja ajan. Teatteri tyhjenee.\nJa on tyhjentyvä kokonaan, jollei se astu tässä\nkilpailussa toiselle kuin edellä kuvatulle tielle.\nJos teatteri pyrkii kilpailemaan filmin kanssa\nChaplin-kulttuurissa, on se sortuva tuhkaan\nsaakka, vasta aikojen perästä jälleen syntyäk-\nseen. Mutta voitto uhkaavasta vaarasta on saa-\nvutettavissa vain yhtä tietä myöten: intohimoi-\nsella ihmis julistuksella, uuden ihmisen palvele-\nmisella, kaiken sen pois karsimisella, mikä näyt-\ntämöllä pienentää ihmistä ja sanaa ainoana en-\nsiarvoisena tekijänä, kaiken sen prameuden hyl-\nkäämisellä, mikä on enemmän kuin luonteva\ntausta. Pyhimykset ja sankarit, maailma-hädän\nkärsimysuhrit ja aavistetut lunastajat! Nämä\neivät tarvitse labyrinttejä eivätkä museoita! Ne\ntarvitsevat verenvoimaa, sanan voimaa, intohi-\nmotulvaa, inhimillisen hipiän verevää elävyyttä,\ninhimillisen henkäyksen raikkautta ja uutta tek-\nniikkaa hallitsemaan uutta runoutta kaikkea\nsitä missä filmi on heikko.\nSilloin on puhenäyttämö säilyvä niille, jotka\nhakevat ihmistä uskovin mielin. r «./„"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c008", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c008", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "70", "page_fin": "70", "image_debut": 8, "image_fin": 8, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.7", "titre_corps": "SERENAADI", "titre_sommaire": "SERENAADI", "signature_source": "MALL MERILAHT ; Tekijän vironkielisestä käsikirjoituksesta suomentanut KAARLO LUUKKONEN", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 8, "page_imprimee": "70", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.8", "debut_caractere": 3425, "fin_caractere_exclue": 3863, "texte": "SERENAADI\nMALL MERILAHT\nTekijän vironkielisestä käsikirjoituksesta\nsuomentanut KAARLO LUUKKONEN\nAh, armain, pian joudu jo,\non hetki kohta kotiin käydä.\nJo eteen ehtii ilta.\nKas kauempaa jo puiden takaa kuu\nja hämyn utuverho kiertää\nmullalaulamatta vielä\nminun kaunein lauluni.\nJo taivasihme yllä heläjöipi,\nsyttyy sielu lauluun syvään.\nTule, armain, hetkeen hyvään!\nÄlä' viivyttele enää!\nLaulamatta muutoin jääpikin\nminun kaunein lauluni."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c009", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c009", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "71", "page_fin": "72", "image_debut": 9, "image_fin": 10, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.8", "titre_corps": "SVENSKA ARBETARDIKTARE", "titre_sommaire": "SVENSKA ARBETARDIKTARE", "signature_source": "Dan Andersson ; Hgr. O", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 9, "page_imprimee": "71", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.9", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 3023, "texte": "SVENSKA ARBETARDIKTARE\nDan Andersson.\n\nDe s.k. arbetardiktarna, som med sitt eget liv\nutfyllt den gapande klyftan mellan mänskolivets\ntvä yttersta poler: kroppsarbete och dikt, utgöra\nen av de märkligaste företeelserna iden mo-\ndärna1 demokratiens kulturhistoria. Vad deras\ninsats kommer att betyda i litteraturens historia,\ndet fär framtiden utvisa: redan nu har deras\ndiktning visat sig kunna tillföra en tvinande de-\nkadanslitteratur nya friska källspräng. Tänker\nman t.ex. pä Sverige, behöver man bara nämna\nnamn som Martin Koch, Ivan Oljelund, Dan\nAndersson, Gustav Hedenvind-Eriksson, Harry\nBlomberg, Erik Lindorm, Ragnar Jändel för att\nförstä, vad deras skara betyder för svensk litte-\nratur i detta nu.\nI detta sammanhang är det kanske pä sin\nplats att nämna nägra ord om en märklig kul-\nturföreteelse, som värit av genomgripande bety-\ndelse vid de svenska arbetarnas självbildnings-\narbete: Brunnsviks folkhögskola „vid Vässmans\nsjö ner i Dalarne\". Denna högskola, som för\nsexton är sedän grundades av Karl-Erik Forss-\nlund, har utfört ett sänings- och väckelsearbete,\nsom i hög grad bidragit tili de vackra framsteg\narbetarnas bildningsarbete gjort i Sverige och för\nflera av arbetardiktarna har den värit det första\ntrappsteget upp mot ljuset. Den bröt genast\nfrän början med de gamla konservativa folk-\nhögskoletraditionerna och riktade sig medvetet\ntili landets arbetarungdom. Att denna skola,'som\ni\nfätt arbeta utan statsunderstöd, kunnat utföra\nen sä rik och mängsidig gärning, som den fak-\ntiskt gjort, är värt att beakta även hos oss, i syn-\nnerhet somman här umgäs med liknande pla-\nner.\nEn Brunnsvikare var även Dan Andersson.\nNägon har sagt om Dan Andersson, att han\n„inte hörde tili de fäglar, som aro skickliga att\nleta sig en häckplats och sedän sitta och kvittra\npä bokanten\". Sannare kan man inte gärna ut-\ntrycka det innersta i denna modärna arbetar-\nzigenares vasen. Frän arbetsplats tili arbets-\nplats bar han sitt sjuka hjärta, aldrig fick han\nro. Han växte upp i ett fattigt byskollärarhem i\nödemarken, arbetade i skogen, högg milved,\nkörde timmer, reste vid fjorton ärs älder över\ntili Amerika, levde ett är bland timmerhuggare,\njägare och indianer i Kanada, koni! hem igen och\nblev kolare tili yrket. Skrev i ett kolartorp sin\nförsta bok Kolarhistorier. Etablerade sig som\nträdgärdsarbetare, smäskollärare, nykterhetsta-\nlare. Genomgick vid 26 ärs älder en kursi\nBrunnsviks folkhögskola. Skrev Kolvaktarens\nvisor, Det kallas vidskepelse och Svarta Balla-\nder, det starkaste, mognaste verket, som han ut-\ngav vid 29 ärs älder (1917).\nAtt en skald med ett sädant liv inte knypplade\nrimspetsar, det kan man gott förstä. Han hade\nalltid nöden i hälarna. Den bittra kampen om\nbrödet för dagen lättade aldrig och brott-\nningen med Gud tog aldrig slut: han var ett\nljus som brann i bägge ändarna. När han för\ntvä är sedän plötsligt dog pä ett hotelli Stock-\nholm, var det bara som det skulle vara, tyckte\nhans kamrater: det var ingen som betvivlade att\ndet var självmord. Att han själv var „färdig\""}, {"page_pdf": 10, "page_imprimee": "72", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.10", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 1894, "texte": "med livet, det bevisa bl. a.de sista raderna han\nskrev isin anteckningsbok kvällen förrän riaii\ndog: *\nNu mörknar min väg och mitt dagsverkär gjort,\nmitt hjärta är trött, min säd har jag sätt.\nSom en tiggare stär jag, o Gud, vid din port,\noch blodrosor växa pä stigen jag gätt.\nDen yttre orsaken tili hans död var emellertid\nen slump slarv frän en desinfektionsbyräs\nsida men denna slump var nog, vad den ofta\när, ett mystiskt öde.\nSin dödspsalm hade han sjungit för länge\nsedän i „En spelmans jordafärd\":\nHan var underlig och ensam, säja fyra svarta\nmän,\nhan led ofta brist pä husrum och bröd.\nSe en konung, säja rosorna, och trampas pä\nigen,\nse en konung och en drömmare är död!\nDet är längt, säja bärarna, det känns som\nmänga mii,\noch när hetare blir dagen gär man trött.\nGängen varligt, talen sakta, susar sälg och\nsjunger pii,\ndet är kanske nägon blomma som har dött.\"\nDet var en vacker och stor psalm, värdig en\nGuds vandringsman pä jorden. Där gräto nog\nosynliga blommor pä stengatorna, när Dan spel-\nman lyktade sina hemlösa är.\nHan var liksom märkt av döden i hela sitt\nliv, denne skald, soin esteterna kalla „vildmarks-\ndiktare\". Han diktade döden med en sällsam\nlidelse: man förstär att han lärde sig f ranska\npä egen hand för att kunna läsa Baudelaire.\n(Det finns nägra Baudelaire-översättningar av\nhononi i de samlade dikterna). Inte den negativa\ndöden, som betyder livets slut, utan den död,\nsom är skuggan av Gud. „Han har stadigt värit\ni mitt sällskap, Gud fader, han skuggar mäj\nännu\", skriver han i De tre hemlösa. Skuggad\nav Gud, sökande den högsta sängen, som är\n„utanför alla hjärtan och en stjärnbana fram-\nfcr alit vett\"—: det var Dan Anderssons liv.\nRosor älskade han (det ordet förekommer sä\nofta i hans dikter): men det var blodrosor som\nspirade där han gick fram. Därför skälver man\nnär man nalkas hans dikt: de röda smärteblom-\nmorna skola aldrig förvissna.\n\nHgr. O."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c010", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c010", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "71", "page_fin": "71", "image_debut": 9, "image_fin": 9, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.8.1", "titre_corps": "Dan Andersson", "titre_sommaire": "Dan Andersson", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 9, "page_imprimee": "71", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.9", "debut_caractere": 3025, "fin_caractere_exclue": 3038, "texte": "Dan Andersson"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c011", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c011", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "72", "page_fin": "73", "image_debut": 10, "image_fin": 11, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.9", "titre_corps": "IGOR SEVERIÄKIN", "titre_sommaire": "IGOR SEVERIÄKIN", "signature_source": "EDITH SÖDERGRAN", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 10, "page_imprimee": "72", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.10", "debut_caractere": 1896, "fin_caractere_exclue": 3226, "texte": "IGOR SEVERIÄKIN\n\nEn „artikel\" om Igor Severjanin! Vilja tyda\nen diktares drömmar, peta guldstoftet frän en\nfjärils vingar.\nDe som icke älska Severjanin kalla honom en\n„boudoirhjärna\", en „undergängens giftsvamp\".\nSocialisten, som räknar ut vad ananas i Cham-\npagne kostar, av samma orsak den troende som\nskyr giftträdets frukter, av samma orsak män-\nniskan med varmt hjärta, alla äro de ense i att\nfördöma. Men man behöver blott kasta en blick\npä Igor Severjanin för att inselöjligheten i siika\nresonemang.\nSeverjanins lättsinne stiger segrande ur varje\nbrottning, hans drömmars spindelväv är för luf-\ntig för att säras av tunga stenar. Han är en\ntjäril, ett barn, det finnes mycken omedveten vis-\ndom i honom. „I en droppe di*uvsaft är planeters\nvisdom dold\" säger Severjanin nägonstädes.\nDetta är kvintessensen av Severjanins liv och\nlära. Hans rätta publik är ungdomen, den sorg-\nlösa ungdom, som av intet ont vet, som viii\nälska och smeka och fänga en solsträle, som\nälskar livet och (den av fulingarna sä för-\nkättrade) skönheten. Severjanins lättsinne är\ngudomligt, han har samma inre rättighet, som\ntillät Ludwig av Bayern att bygga underbara\nslott medan det fanns fattiga i riket. Sädana\nsjälar bäras över avgrunder, dit andra icke\nkunna följa dem, de ha en särskild naturens\nstämpel pä sig. Där stä vi inför ett av livets"}, {"page_pdf": 11, "page_imprimee": "73", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.11", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 1313, "texte": "mysterier, somman icke kan uthärda att se och\nsom Guds barn veta att de icke fä se.\nMen fränsett dessa psykologista avgrunder\nter sig saken sä: i denna otrevliga värld, där\nkulorna vina genom luften och fabrikernas skors-\ntenar röka, finnes nägonstädes en solig äng och\ndär hänger den underbaraste fjäril i en liljas\nkalk. Bilden är som allting i livet en liknelse\noch om man viii tyda den, läter det ungefär sä-\nhär: Ananas i Champagne är varken dyrt eller\nbrottsligt, blott man planterar och sär, och det\nkali räcka tili ät alla, men icke med mindre än\natt man besegrar den största draken dumhe-\nten.\nIgor Severjanins dikt är livande som syre,\nfascinerande, gnistrande spirituell, dränkt med\nstarka kryddor. En sä överlägsen charm kan\nkomma endast frän Ryssland, som har dan-\nserskor som Pavlova och sängare som Schalja-\npin. Severjanin är en realitetens man. Han för-\nstär „spänna ögonblicket för sin vagn\". Ungdo-\nmen, som törstar efter livet, underkastar sig en-\ntusiastiskt den trollmakt Severjanins livsrealitet\nutövar. Han är en stor glädjebringare, en för-\nsvarare av livsberusningens i dag härt beträng-\nda positioner. Severjanin är idel självhärlighet\nmen han är stor nog för att falla ner och\ntillbe andra. Hans hjärta är fritt frän avund\noch fritt frän gift. Han har glädjens oskuld.\n\nEDITH SÖDERGRAN"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c012", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c012", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "73", "page_fin": "73", "image_debut": 11, "image_fin": 11, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.10", "titre_corps": "LANDKÄNNING (Ur en utkommande diktsamling)", "titre_sommaire": "LANDKÄNNING (Ur en utkommande diktsamling)", "signature_source": "HARRY BLOMBERG", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 11, "page_imprimee": "73", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.11", "debut_caractere": 1315, "fin_caractere_exclue": 2583, "texte": "LANDKÄNNING\n(Ur en utkommande diktsamling)\nHARRY BLOMBERG\nI.\nPäfäglars skrik och apors snattraride ljud,\npalmers suckande vajan, fr opis ka eldflugors\ndans.\nMed korslagda bronsben blodig mänes glans\nsatt en mystiskt leende gud.\nOch strandvrdkta märi där stodo pä knä\noch kysste haris glittrande ta.\nDe reste sig stundorn viltför att siä\ntrianglar av torkat trä.\nVe! vrälade skaran med fraggande mun.\n(Päfäglar och apor höjde skärande skrik).\nBlott guden satt stum som ett balsamerat\nnegerlik.\nJag säg ner i hans leendes brunn.\nMen jag säg ej i fromhet,\nly hade jag dä sett tomhet, blott grym och gri-\nnande tomhet?\nPäfäglar i romantiskt prälande skrud!\nBedjare med trätrianglar i hand!\nOch du livsförklarande!! negergud:\njag lämnar ert mänskensland.\nII.\nrlörde du väl hur mindova siren\ndrönande, snyftande\ngenom den längsamt lyftande\nmorgonmisten ven?\nNu splittras dimman, jag skönjer just\nen sakta stigande fastlandskust.\nSkrik skära, vräl skorra, brak av dynamit,\ndän av lyftkranar, sjungande trädar lu-\ntande hus.\nObarmhärtig och bländande vit\nslungar solen spiraler av ljus.\nMen jag ser en fantasiisk gripande syn:\nTili hus, tili broar och fabriker alit\nsom mänskohjärnan frambefallt\ngär ner en smal\noch lysande spiral.\nOch längsamt lyfts ali världen upp\nmot skyn."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c013", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c013", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "74", "page_fin": "74", "image_debut": 12, "image_fin": 12, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.11", "titre_corps": "VINCENT VAN GOGH", "titre_sommaire": "VINCENT VAN GOGH", "signature_source": "HYMN ; DIKTONIUS", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 12, "page_imprimee": "74", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.12", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 2784, "texte": "VINCENT VAN GOGH\nHYMN\nDIKTONIUS\nIngeti avhandlingingen esse ingen kritik.\nJag älskar en mänska.\nOin han levde skulle jag gä tili honom, trycka\nhans hand, säga min kär\nMen han är död.\nDärför säger jag mänskorna med vilka jag\nkan tala, at vilka jag kan säga: jag älskar Van\nOogh.\nKan man väl älska döda, är ej kärleken, fö-\ndandets gudom, bunden vid levandet, är ej det\nförgängligas kraft slut när det hunnit tili aska?\nKan vi älska döda mänskor, ej blott deras le-\nvande verk, utan mänskan sorn vi aldrig sett,\naldrig kömmit i beröring med, som dött längt\nför e oss, utan att ana värt kommande?\nJaman kan, vi kan.\nO m vi räknar vär kärlek, o m vi överblickar\nvara älskades ansikten skall vi se att deras an-\ntal är sammansatt av levande och döda. / kyrko-\ngärdsgravar i pyramiders djupaste kamrar i ur-\ntidsnätters gätmörker tränger värt jag pä jaki\nefter duskap. Och finner, och känner\nskapets fröjd isin ensamhet.\nJag kallar dig du.\nHans levnad:\ndramat, det fullkomliga snöbollens\nlavinstegring, varat-mästat-blivandet; ej ens\nslutskottet saknas hjälten faller.\nFöll han?\nIcke skära tänder, bort ali sentimental med-\nkänsla: det är ej mängen unnat att sä rakt stiga\nmot sin höjd.\nHans verk.\nNästan idealkonst, nä allrörlighet, na-\nstan tvingande rörlighet i alit.\nEn krater.\nDen intensiva eldgivningens prakt i hans -\nlerier tubernas skri under tumgreppet.\nDet fasta gräa lugnet i breven tili hans bro-\nder.\nTälamod misstrostanvekhet brutalitet en\nvälbalanserad blixt.\nEn marterpäle och en födslolem.\n„l Uusio ner n a mä för svinna\nmen vad fö r bli r?\nDET SUB LI MA\"\nAlit mä försvinna mälet meningen medlen,\ndet strupklämmande livet, färgernas kontrast-\nvällust, köttet och anden, arbelet och\nmarna\nil l us io ner n a mä försvinna\nett förblir:\ndet sublima:\nmänskohjärtats äkthet.\nNapoleon?\nFräcka äventyrarhänders momentavtryck i en\nplanets partikelhistoria.\nUrsin trasiga fattigdom pressar en annan\nf ram solar, blottar livets kraftrötter, biter sig\nfast i övermorgonens nacke.\n„Petites miseres de la vie humaine\", och den\nstora glorian.\nMen pä vilken sida?\n(Mänskoevighetsherrenoch världsbyggaren.)\nStenar talar köttet skriker\nlyktstolparna vrider sig av livshunger\nmullen krälar,\nmed ett väldigt brak exploderar solen\noch slungar sina ljuspartiklar\ni det jäsande\nen ensam sköka pä en bänk,\naftonhimmel solrosor:\ndet är du,\ndet är Van Oogh.\nVad är vi?\nLidelser som söker sin for m, krafter som\nryms i jordens inre, som mäste ui för att se so-\nlen vi är det jorden viii visa stjärnorna: mull\nsom blommari mänskokött.\nOch sedän: alit faller tungt tili jorden.\nÄven det är en helighet.\nHelheten fordrar det, den eviga ringens av-\nrundning.\nOch finns det väl för en mänska nägot kärare\nän jorden?\nDärför säger jag:\nDet finns intet skönare än livet.\nMen det skönaste är att levä och dö."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c014", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c014", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "75", "page_fin": "75", "image_debut": 13, "image_fin": 13, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.12", "titre_corps": "PANTHEON", "titre_sommaire": "PANTHEON", "signature_source": "EDMOND FLEG ; Frän franskan av EDITH SÖDERGRAN", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 13, "page_imprimee": "75", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.13", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 998, "texte": "PANTHEON\nEDMOND FLEG\nFrän franskan av EDITH SÖDERGRAN\nFriser, kupol, kolonner, acanthasblad,\nkransar, stora män... Tacksamt\nSorgepipors grät:\nbygden ledsagar Rousseau.\nVoltaire pä en bädd av porfyr:\nhästar ett leende dra.\nFolkhav i svallning:Marat\nsminkat lik pä en pompkatafalk.\nVad är det du tänker, o, Tänkare i skymningen?\n,Jag tänker pä pendeln,\ndin pendel, Foucault:\ntili höger, tili vänster, tili höger, tili vänster,\nfrän kupolen tili marken, över gravarna hän\nalit som hon sig vänder, den rolösa jord\".\nOapande grifter. Dödskallar väckta vid skrin.\nHänder ur dunklet.\nRyggkotors knastring, i skymningen.\n„Benhuset med di g, Marat!\nRousseau, gä rutina i dyn!\nSkratta i gödseln, Voltaire!''''\nÄr det jorden som vändt sig, pendel?\n1 din vetenskap, Berthelot,\nsov, min son, sov.\nZola, rättskipare, sev i din rätt.\nSovi din poesi, Hugo.\nVad mumlar han, Tänkaren, i skymningen?\n„Pendeln har än icke upphört att .\"\nFriser, kupol, kolonner, acanthusblad,\nkransar, stora män: tacksamt fädernesland!"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c015", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c015", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "75", "page_fin": "75", "image_debut": 13, "image_fin": 13, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.13", "titre_corps": "EN PRÄST OM EN PRÄST", "titre_sommaire": "EN PRÄST OM EN PRÄST", "signature_source": "R. R. EKLUND", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 13, "page_imprimee": "75", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.13", "debut_caractere": 1000, "fin_caractere_exclue": 2935, "texte": "EN PRÄST OM EN PRÄST\nR. R. EKLUND\nJag har stiftat bekantskap med Sigbjörn\nObstfelders präst. Nägon intimitet blev det dock\nej mellan oss, och i ämbetsfrägor konversera vi\nej med vära hjärtan ...\nJag stod verkligen ganska främmande. Han\nvar inte född pä fel klot, min sargade kollega,\nhan var av misstag född pä ett klot. Iden svä-\nvande etern hörde han hemma, mellan stjär-\nnorna, där intet fotfäste är, men där det kanske\nsträlar, gnistrar och ljuder som aldrig i mate-\nriens järnfamn. Han hade förnummit detta bru-\nsande eteriska liv, jag tror honom pä hans ord;\nmen jag hade trott honom reflexionslöst om\nhan sagt det i musik. Han har tagit miste pä\nuttrycksmedlet. Nu är hans lyriska panteismen\nkarma ännu längt frän slutmälet, en prins som\nredan i moderlivet avsagt sig sin bördsrätt och\nlätit sig födas som tiggarunge.\nMen hela denna själsriktning är mig som ett\nslutet rum. Jag kan tili och med kanna fiend-\nskap, säsom man ofta gör inför det ogripbart\nfrämmande. Min självkänsla reser pä sig, stilla\nmen med nyvaknat högmod, och läter höra en\ntydlig röst: jag är ändä icke sä utblottad, jag\nhar mitt. Jag hör samman med jorden, med\ndess grus och stoft, men ocksä med dess mäk-\ntiga källor. Dess problem äro minä, och de för-\nslä. Av rymden förstär jag ej mer än vad som\nslutes mellan jordens törstande hud och det\nregngivande molnhavet, mellan himmelens\ntordön och de skuldbelastade människorna.\nI detta tränga rum pressas mina tankar; de\nfä ej tillfälle att förflyktigas som stämnings-\ndunster.\n„Det är gott att vara tröttad och utmattad av\ndet onyttiga sökandet efter det högsta goda, för\natt kunna utsträcka armarna mot frälsaren\", ci-\nterar Obstfelders präst Pascal. Det är icke un-\nderligt att han finner sig ha annan själ och an-\nnan kropp än det stora trosvittnet. Pascals ord\nbära fram en religion för jordens folk, och för\ntankens. Jag känner igen den som en sällsam\njordens ört, om jag ock tror mig förmä undvara\nden."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c016", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c016", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "76", "page_fin": "76", "image_debut": 14, "image_fin": 14, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.14", "titre_corps": "MEDALJONGEN", "titre_sommaire": "MEDALJONGEN", "signature_source": "Hgr. O", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 14, "page_imprimee": "76", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.14", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 2585, "texte": "MEDALJONGEN\nHgr. O.\nMankan gott säga, att Hjalmar Procope rau-\ndat Svenska Teatern i en kritisk situation. Redan\nmullrade äskan och smä ofarliga än sä länge\nofarliga! blixtar slogo ned här och där, och\nse! dä lyste solen äter värmande och hoppfull\növer scenen: Medaljongen uppfördes. Den oför-\nskyllda turen hade ännu inte helt svikit den vill-\nrädiga ledningen!\nMedaljongen är ett klokt och fint uppbyggt\ndrama, som ger fullviktig dramatisk behällning\noch därtill äger ett patriotiskt stämningsvärde,\nsom helt naturligt är ägnat att göra mänga\nmissnöjda hjärtan mildare stämda gentemot tea-\ntern. Lägger man därtill, att de inhemska skä-\ndespelarna äntligen tack vare detta inhemska skä-\ndespel fingo ett tillfälle att visa vad de duga\ntili, inser man, hur stor den tjänst var skalden\ndenna gäng gjorde teatern. De som endast se\nledningens nationella försyndelser ha antagli-\ngen blivit lugnade för en tid ätminstone.\nOch de som sikta päden konstnärliga undermä-\nligheten ha inte hjärta att störa idyllen.\nDen blide skalden mätte för övrigt ha liaft\nen märkvärdigt upplivande inverkan pä lednin-\ngens omdömesförmäga: en gäng för unders\nskull har rollbesättningen utfallit lyckligt. Det\nvar en glädje att fä se den rätta skädespelaren\npä rätta platsen.\nDen tyngsta bördan bars av Anni Sundman.\nHon hade en svär och krävande roll, där minsta\nfelsteg, ja, en liten oaktsamhet, en stunds av-\nspänning hade kunnat styra hela skutan pä\ngrund. Men hon höll rodret stadigt: man tviv-\nlade inte ett ögonblick pä att hon skulle klara\nseglatsen med glans. Det var stil pä denna ska-\npelse, den var säkert utarbetad och uppbyggd\nmed konstruktiv fasthet. Inga lättköpta oväsent-\nligheter! Inga yttre maktmedel, som rollen sä\nlätt frestat tili: alit byggt pä inre äkthet. Pä\ndenna väg lyckades fru Sundman fä in en lidel-\nsefull stegring, och över huvud en frigjordhet i\nspelet, somi torde vara tämligen svärätkomlig\nför hennes kynne. Desto värdefullare blev se-\ngern!\nWaldemar Wohlström gav en rikt nyanserad\nehuru kanslce inte fullt slutförd studie av gamle\nFinnberg. Gunnar Wallin äter har att anteckna\nett genombrott pä allvar: hans greve Lanin steg\nsom en oväntad meteor pä scenhimmeln. H an\npresterade ett fylligt och saftigt spel, som san-\nnerligen fätt mogna i stillhet. Gud vet vilka pär-\nlor där ligga gömda i Svenska Teaterns skräp-\nvrär! Den allseende vet det helt visst: mätte\nhan bara sända oss den rätte rengöraren att\nrädda, vad som räddas kan!\nOch mätte han med detsamma ge oss en pub-\nlik, som kan läta bli att applädera innan ridän\ngär ner, när scenen befolkas av ett ensamt\nlik!"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c017", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c017", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "76", "page_fin": "76", "image_debut": 14, "image_fin": 14, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.15", "titre_corps": "VANDRING Efter ALFRED LICHTENSTEIN", "titre_sommaire": "VANDRING Efter ALFRED LICHTENSTEIN", "signature_source": "HARRY BLOMBERG", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 14, "page_imprimee": "76", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.14", "debut_caractere": 2587, "fin_caractere_exclue": 2979, "texte": "VANDRING\nEfter ALFRED LICHTENSTEIN\nHARRY BLOMBERG\nMed mänskensskymning kotnmer den pärlgrä\naftontid.\nTili ro gä alla vägar. Den snäva värld blir\nOpiumvindar vandra i fälten utan slnt.\nJag breder mina ögon som ut.\nSotn bure jag alivärlden tili kropp i\ndet är.\nLyktglimtar jladdra kring frän stad som\nIjus sig\nHii tdnder ocksa rytnden sin Ijnsstad\nHögt över alit mittmänskoansikte vandrar\nfram."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c018", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c018", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "76", "page_fin": "76", "image_debut": 14, "image_fin": 14, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.16", "titre_corps": "INSÄNDA BÖCKER", "titre_sommaire": "INSÄNDA BÖCKER", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 14, "page_imprimee": "76", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.14", "debut_caractere": 2981, "fin_caractere_exclue": 3385, "texte": "INSÄNDA BÖCKER\nFrän Holger Schildts förlag:\nSigrid Backman: Familjen Brinks öden.\nFmk. 35:\nJarl Hemmer: Väntan. Fmk. 25:\nArvid Mörne: Kristina Bjur. Fmk. 55:\nNino Runeberg: Conrad-Emile. En brevsam-\nling ur familjearkivet pä Värnhem. Fmk. 9:50\nEster Stählberg: Söndag. Fmk. 35:\nFrän Valter Överlands forlag, Kristiania:\nEdvard Welle-Strand: Frihetskorset. Drama\ni fire akter.\nEdvard Welle-Strand: Baalet."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c019", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c019", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "77", "page_fin": "78", "image_debut": 15, "image_fin": 16, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.17", "titre_corps": "HENRI MURGER", "titre_sommaire": "HENRI MURGER", "signature_source": "E. P—la", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 15, "page_imprimee": "77", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.15", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 4813, "texte": "HENRI MURGER\n\nI.\nTaiteella ja runoudella on useihin nuoriin sie-\nluihin suorastaan tenhoava vaikutus. Nuo ta-\nvallisen, arkisen elämän ulkopuolella liikkuvat\nkuvat, muodot ja soinnut tuntuvat kirkastavan\nitse olemassaolonkin, ja ne, joille on suotu lah-\njat luoda sellaista, kohoavat nuorukaisen innos-\ntuneissa silmissä muita ihmisiä korkeammalle,\nkadehdittaviksi, ihmeellisiksi olennoiksi, joitten\nvertaisena oleminen on jotakin erittäin arvokasta\nja toivottavaa. Niin syöksyykin moni herkkämie-\nlinen nuorukainen ajamaan takaa taiteen kimai-\nraa. Hänelle muuttuu taide intohimoksi, uskon-\nnoksi, olipa hänellä itsellään luovia lahjoja tai\nei. Hän välittää viis siitä, onko sillä tarjotta-\nvana hänelle elämisen mahdollisuuksia. Hän\nsaattaa jättää kaiken, lähteä yritykseensä sa-\nmalla innolla kuin muhamettilainen pyhään tais-\nteluun uneksien näkemättömistä paratiiseista,\nuskomattomasta autuudesta. Yhteiskunta ja val-\ntio, järjestetty elämä, jokapäiväisen työn touhu\nei merkitse suuriakaan, tai muuttuu halveksitta-\nvaksi ja naurettavaksikin säteilevän ihanuuden\nedessä. Menestys saattaa tulla tai olla tule-\nmatta. Yrittäjä saattaa pysyä pinnalla, hänen\nnimensä saattaa säilyä, mutta vielä useammin\nhän uppoaa synkkään tuntemattomuuteen, tai\nvahingoittuu koko elämänsä ajaksi. Jossakin\nmerkityksessä traagillinen kohtalo on useimpien\nosa. Taiteen taistelukentillä makaa paljon enem-\nmän kuolleita ja haavoittuneita kuin konsanaan\naseellisissa, ruumiillisissa sodissa.\nTuollainen uskollinen taiteen ritari oli Henri\nMurger'kin, oli sitä elämässään ja tuotannos-\nsaan, joita oikeastaan onkin vaikea eroittaa toi-\nsistaan, sillä edellinen oli suuressa määrässä\njälkimäisen pohja ja edellytys.\nHän syntyi v. 1822 Pariisissa, jossa hänen\nisänsä oli talonmiehenä tavallisessa vuokraka-\nsarmissa Trois-Freres-kadun varrella, jossa hän\nmyös harrasti hyvin luvallista räätälinammat-\ntia. Isä oli puhtaan käytännön ja jokapäiväisyy-\nden mies, äiti taas hellämielinen, haaveellinen\nnainen, jota kauhistutti se ajatus, että hänen\npikku Henrinsä kerran täytyisi tehdä raskasta,\nruumiillista työtä. Äiti koetti kouluuttaa poi-\nkaansa sikäli kuin pienistä varoista riitti. Isä\ntahtoi hänestä taas käytännön miestä. Talossa\nasui siihen aikaan tunnettu akateemikko de Jony\nja hänelle äiti uskoi huolensa kertoen poikansa\npienistä kirjallisista harrastuksista, lukuhalusta,\nkaiken kauniin ja suuren ihailusta. Herra de\nJony ottikin hänet suojelukseensa ja isän häm-\nmästykseksi tuo ei vielä 20-vuotias poika pääsi\nsilloisen Venäjän lähettilään, kreivi Tolstoin\npalvelukseen saaden palkkaakin 40 frangia kuu-\nkaudessa. Mutta pian tämän jälkeen äiti kuoli,\nja kun Henri ei suostunut opettelemaan mitään\n„oikeaa ammattia\" ja vietti muutenkin aikansa\niavalla, josta isä ei pitänyt, ajoi tämä hänet kii-\nvastuksissaan pois kotoa.\nMurgerillä oli nyt varanaan vain pieni palk-\nkansa, mutta kuin uhmalla päätti hän silti jat-\nkaa mieliharrastustaan: „ruveta runoilijaksi\".\nHän oli jo aikaisemmin tutustunut muihin sa-\nmassa asemassa oleviin yritteli joihin ja heidän\nelämäänsä. Taiteen palvelukseen innostuneet\nnuorukaiset liittyivät yhteen, vähillä varoillaan\nja mahdollisuuksillaan toisiaan tukemaan ja\nniin syntyi bohemien aikakauskirjoissa aina\nmuistettava vapaitten „vedenjuojien\" yhdistys,\njonka nimi jo kuvaa sen käytettävissä olevia vä-\nlineitä, sen jäsenten elintapaa. He kävivät kaikki\nkurjuuden koulua, asuivat vinttikerroksissa, ate-\nrioivat milloin sattui ansioitten ollessa täydelli-\nsesti kohtalon käsissä. Samalla ainakin Murger\nteki työtä ehtimiseen. Mielikuvat saivat sammut-\ntaa janon ja nälän, yöt jatkaa päiviä. Hänen\nterveytensä horjahteli tuon tuostakin, ja köyhien\nsairaala oli kuukausmääriä hänen ainoa kotinsa.\nMurger avusti eräitä bohemin keskuudessa\nsyntyneitä lehtiä, jotka usein olivat hyvin kau-\nkana hänen varsinaisesta alastaan. Sellainen oli\nesim. kuuluisa Castor, aikakauslehti hattumuo-\nteja varten, johon hän kirjoitti „kyynärämitalla\"\nja jonka omistaja, kauniin vararikon tehtyään,\njäi hänelle velkaa „monta hehtaaria käsikirjoi-\ntusta\".\nOn merkillistä, että hänen luonteensa aina\nsäilytti iloisuutensa, eräänlaisen hyökkäävän\nreippauden. Ei ollut aikaa surra. Kaikki olivat\nvielä „Nuoruuden päivälehden tilaajia\". Joskus\nsattuu, että satunnaisen suuri rahamäärä, ker-\nran 350 frangia, ilahuttaa taiteilijan mieltä, ja\nsilloin on riemastus niin suuri, ilo niin korkealla\nkatossa, että summa kuluu ihan huomaamatta,\nja „rikkaiden virrassa on taas pelkkää hiek-\nkaa\".\nNäin elivät Murger ja hänen toverinsa, joista\nuseat, hänen luonteensa merkillistä valoisuutta\nomaamatta, sortuivat aikaisin, minnekään pää-\nsemättä. Se olisi kai ollut Murgerinkin kohtalo,\nsillä hänen runonsa eivät tähän aikaan herättä-\nneet mitään huomiota, joskin jokunen niistä\npääsi julkisuuteen, mutta hän kohtasi aivan sat-"}, {"page_pdf": 16, "page_imprimee": "78", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.16", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 1618, "texte": "tumalta eräitä jo pitemmälle päässeitä. Näistä\noli huomattavin runoilija Arsene Houssaye, joka\nkerran kehoitti häntä kirjoittamaan proosaakin.\nMurgeristä oli runomuodosta luopuminen kyllä\nihanteitten pettämistä, mutta hän lohdutti omaa-\ntuntoaan suur'runoilijoitten esimerkillä ja jul-\nkaisi pienen tarinan ihailemansa Alfred de Mus-\nset'in tyyliin. Se ilmestyikin Houssayen aika-\nkauskirjassa ~I'Artiste\" ja sai tekijänsä nimen\ntunnetuksi kirjallisissa piireissä. Niinpä päätti\nMurgerkin jatkaa proosan kirjoittamista. Mistä\nhän kirjoittaisi? Romantikkojen kaukaisista,\nvärikkäistä, mielikuvituksellisista aiheistako, jos-\ntain elämän ja olevaisen tuolla puolen? Ei. Elä-\nmä itse oli liian lähellä Murgeria, se painoi liian\nraskaasti hänen hartioitaan, että hän muitta\nmutkitta olisi voinut siitä irtautua. Sen vuoksi\nryhtyi hän kuvailemaan omaa ja ystäviensä oloa,\npiirtämään siitä totuudenmukaisia, perin vilk-\nkaita kuvia, jotka hänen milloin vallaton, milloin\nsurumielinen huumorinsa, hänen säännöistä\npiittaamaton, pittoreski ja oikullinen tyylinsä\nväritti merkillisen eläviksi. Hän tunsi, vaikka\nnälkä yhä istuikin kirjoituspöydän ääressä ul-\niakkolcamarissa ainaisena vieraana, että pahin\noli ohi ja että parempaa oli tulossa. Näin syn-\n(yi vähitellen se teos, joka teki Murgerin nimen\nkuuluisaksi: „Scenes de la vie de Boheme\". Sen\nensimäiset luvut ilmestyivät „Corsaire\"-lehden\nalakertoina v. 1847 ja koko' teos kirjana 1849.\nMurgerin aavistus oli ollut oikea. Pahin oli\nohi. Puute ja nälkä poistuivat melkein kokonaan,\nainakin hetkeksi, ja menestys hymyili kutsuen\nuusiin ja merkillisiin tehtäviin.\n\nE. P—la"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c020", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c020", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "78", "page_fin": "79", "image_debut": 16, "image_fin": 17, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.18", "titre_corps": "KAHDEN KAPPALEEN ESITYS KANSAN-NÄYTTÄMÖLLÄ", "titre_sommaire": "KAHDEN KAPPALEEN ESITYS KANSAN-NÄYTTÄMÖLLÄ", "signature_source": "L. H—la", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 16, "page_imprimee": "78", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.16", "debut_caractere": 1620, "fin_caractere_exclue": 4852, "texte": "KAHDEN KAPPALEEN ESITYS KANSAN-NÄYTTÄMÖLLÄ\n\nKambanin »Onnettomat\". Onnettomain, keksi-\njän ja tämän puolison, kamppailun ratkaisivat\nKansan Näyttämöllä Aku Korhonen ja Hilja\nJorma. Ilmaisukeinoista ensimmäiset: ilmeily ja\nääni ovat Korhosen omia! Näillä hän toteuttaa\nhenkilönsä sisäisen elämän lähelletulevasti ja\n-päästävästi. Niihin hän ainakin nyt hukutti\nmitä oli olemassa artikulatioheikkoutta ja plas-\ntiikka-yksitoikkoisuutta. Korhosen keksijä kykeni\nalentumaan avioliiton rihkamatappeluun menet-\ntämättä kärsivän ihmisen kieltämätöntä arvoa.\nHän oli myös maskuliinisen älyn taistelija. Mut-\nta Hilja Jorma ei ollut femininisten kamppailu-\nvoimien edustaja, kuten olisi täytynyt olla, jotta\ntaistelu on uskottava. Koska Jorman Normassa\nei päässyt näkyviin se naiseroottinen, alitajun-\nnainen vaistovoima, jonka kehästä juuri avio-\nmies ei pääse irti, oli taistelu vain kahden älyn\nkamppailua eri vaiheineen, ilman että kävi us-\nkottavaksi miehen surmatekoon saakka jatkuva\nkiintymys tähän naiseen. Muuten: Jorman luo-\nma oli /««o/ovalmis.\nHerczegin »Eilispäivän ritari\". Jälleen annos\navioliitto-totuuksia salonkivalaistuksessa. Aikooko\nKansan Näyttämö saattaa avioliittoprobleemit\njälleen muotiin? Me kun olimme tottuneet viiti-\nsen vuotta kuvittelemaan, että maailmassa ta-\npahtuu merkillisempiä asioita kuin, avioeroja!\nTosin: Tämäkin aviollinen keitos on taitavasti\nsekä keitetty että suolattu. Mutta sittenkin: näl-\nkäisinkään katsojista ei näytä enää voivan kuvi-\ntella tätä lajia luusoppaa hernerokaksi. Kukapa\nkestäisi yli kolmekymmentä vuotta samaa ruoka-\nlajia! Mutta olkoon pääasiana esitys:\nKaunis nainen, Ilona, ja tämän ympärillä koi-\nme miestä: aviomiesparka-professori, miellyttä-\nvästi sekapäinen eilispäivän ritari ja kolman-\nneksi töpöviiksinen lentoparooni-viettelijä.\nPärooni von Trill—Joel Rinne! Katsoen kap-\npaleen yleissävyyn: koomillisten ja traagillisten\nainesten vaihteluun, oli Rinne uskollisin kirjaili-\njalle. Rinteen parooni oli yhfaikaa narri ja it-\nsetietoinen „leijona\", jolla on hallussaan gentle-\nman-muoto. Rinne piti jäntevästi koossa nämä\neri puolet. Siinä ansio.\nEilispäivän ritari Tibor—Yrjö Tuominen,\nTampereelta. Merkitäkseen dramaattisessa tais-\ntelussa jotain on Tiborin oltava verenvoimiltaan\n(ei älyltään), koko elämäsykähtelyltään ja haa-\nveeltaan Ilonan kanssa tasavertainen. Tuomisen\nkyky nousta murtavaan miehiseen voimaan ja\nheittäytyä rytmin laaksopohjaan: ahdistavaan,\ntuijottavaan lemmentuskaan, oli mitättömän\npieni. Tuloksena haparoiva heilahtelu ja tuijo-\ntus.\nAku Korhonen oli jälleen areenalla pro-\nfessori Paulus. Hänellä oli jälleen taito olla\nhukkumatta naurettavuudessa arvottomuuteen.\nTässä osassa ei myöskään liikehtimisen yksitoik-\nkoisuus päässyt näkyviin, sillä onhan professori\nelämänviisaan tasaisuuden huippu. Mutta\nepäaktiivisesti hymähteleväinen, kuin osoitti Kor-\nhosen repliikkien sorvaus, ei tämäkään olento\nvoi olla, koska kerran on dramatiikan tuote. Kun\nrepliikki alkaa ylen-säännöllisesti hymähdyk-\nsestä ja jatkuu periodisesti hymistys-mumistuk-\nsin, ei voi enää puhua sen synnyttämisestä. Dra-\nmaattisen lausuntatehon tavoittelu on oleva Kor-\nhosen lähin ponnistus, jollei hän halua hukuttaa\nlausunnollisesti sitä draamallista vaistoa, jota"}, {"page_pdf": 17, "page_imprimee": "79", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.17", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 2516, "texte": "todistaa niin elävästi hänen mimiikkinsä. Olisi\nseljentävää nähdä Korhosen elävän myös Roh-\nkeissa\" näytelmähenkilöissä. Ulkopuolella sa-\nlonkia, joka alkaa ahdistaa, kuten kaikki taide-\nelämämme tomuttuneet karsinat.\nIlona—Eine Laine! Arvoituksellisesti synnilli-\nnen, viekoittavasti puhdas, näytelmän poltto-\npiste, äly ja sydän. Tätä oli Eine Laineen Ilona.\nSanottakoonkin: Ilona oli plastiikaltaan vailla\ntäysin joustavaa elävyyttä. Hänen mimiikkinsä\nlatteutuu vielä joskus kuolleeksi kauneudeksi\n(kuten ll:ssa näytöksessä kolmen miehen syn-\nnyttämässä dialogi-ristitulessa hänen mykkä\nnäyttelynsä kykeni tuottamaan vain harvoja il-\nmauksia siitä, mitä hänen sisäisesti täytyi elää\n„leijonan\" narrimaisuuden paljastuessa ja Ti-\nborin loistaessa). Sanottakoonkin syystä, että\nhänen lausuntansa ei ollut aina yhtä loogilli-\nsesti pätevää ja taistelevasti tarttuvaa kuin se\noli alkuluennoltaan tuoretta. (Näyttelijättären\näänenmuodostus ei nim. näytä vielä riittävän\nkyllin „tiheään\" voima-asteikkoon kyetäkseen\ntarpeeksi suurella intensiteettikyvyllä tarrautu-\nmaan, kietoutumaan sävyistä runsaaseen repli-\nkoimiseen. S.o. hänen kielen symboolinen havain-\nnollistuttamistaitonsa ei ole koulutettu.) Mutta:\nTämä symboolinen „aksentti\" lepää jo hänen\nkoko äänessänsä, tämän koko terveessä henkäyk-\nsessä ja musikaalisessakin elementissä. Eine\nLaineen ääni tuntuu luonnostaan taipuisalta\nsekä haihtumaan äänettömyyden rajamaille että\nheräämään jälleen raikkaana kuin luonnonää-\nnet. Ääni ja tähän liittyvä temperamenttisykäh-\ntely todistavat, että näyttelijättäressä on ole-\nmassa tavallista rikkaampi näyttelijäaines, jolle\nsuurempi hallintavoima on etsittävä koulutta-\nvasta työstä.\nTähänastisen näytäntökauden kokonaisvaiku-\ntelma Kansan Näyttämön näyttelijätaitoon näh-\nden on se, että teatterin näyttelijäkunnassa on\nytimenä hyvinkin kehityskelpoinen nuori ja nuo-\nrehko ryhmä, jolla mikä teatteri tahansa saat-\ntaa päästä pätevästi taiteellisiin tuloksiin. Mut-\nta jos teatteri ei ryhdy näitä voimia koettele-\nmaan tämän ajan intohimomäärää vastaavissa\nnuorissa eurooppalaisissa ja kotimaisissa näy-\ntelmä tuotteissa (mikäli jälkimmäisiä syntyy!)\npilataan tämä kelvollinen joukko. Sillä ilman\nerikoisponnistuksiin vaativia tehtäviä rappeudu\ntekniikka maneeriin, käsityöhön tai eräissä\ntapauksissa tyhjään taituruuteen.\nMiten on hoitava Kansan Näyttämö monia\nlupaavia näytteli jävoimiaan? Horjumallako\npuoliksi bulevardiyleisöön päin, puoliksi taas\nliian-kauvan ratkottuja taideprobleemeja ratko-\nmaila?\n\nL. H—la"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c021", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c021", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "79", "page_fin": "80", "image_debut": 17, "image_fin": 18, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.19", "titre_corps": "KÄSITÖITÄ KIRJAKAUPASSA K- Kivikallio: Kolme kultaista elämänlankaa. Otava. 1922.", "titre_sommaire": "KÄSITÖITÄ KIRJAKAUPASSA K- Kivikallio: Kolme kultaista elämänlankaa. Otava. 1922.", "signature_source": "A. T", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 17, "page_imprimee": "79", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.17", "debut_caractere": 2518, "fin_caractere_exclue": 4843, "texte": "KÄSITÖITÄ KIRJAKAUPASSA\nK- Kivikallio: Kolme kultaista elämänlankaa.\nOtava. 1922.\n\nEräässä pikkukaupungissa, kaupungin kirja-\nkaupassa oli naisten käsitöiden osasto. En\ntiedä, miksi se siinä oli, mitä niillä oli yhteyttä,\nkirjakaupalla ja naisten käsitöillä. Aina sitä\nihmettelin.\nNyt olen huomannut, että kaikki kirjakaupat\novat niitä kaupattavakseen ottaneet, naisten\nkäsitöitä. Ja lisäksi kotimaisia.\nKun luin kustantajan ilmoituksen yllämaini-\ntusta Rakkausromaanista\", jäin ymmälle. Siinä\noli kirjan suositteluna: „Tekijätär on Minna Can-\nthin tyttärentytär. Erittäin siro koko.\" Kenestä\ntuo sirokokoisuus? Siitäkö tekijättärestä, joka\non niin suurta sukua? Ei toki. Ostin kirjan, ja\nymmärsin kohta, että kirjasta oli kysymys. Siro-\nkokoinen se todella oli. Jos teki jättär estä jotain\nolisi tahdottu sanoa sen sukutunnusmerkillisyy-\nden ilmaisun jälkeen, niin olisi ehkä sopinut:\n„Erittäin rohkea rouva\".\nSillä rohkea, kenties hieman ajattelematon, on\ntotisesti arvoisa tekijätär. Lähteä ilman muuta\nkyntämään Minna Canthin vasikalla, sukusuh-\nteillaan, on perin uskallettua, jos se on juurta-\nvasti ajateltua. Eikö tekijätär huomannut, että\nhän voi häväistä sukunsa, että Minna Canth voi\nhaudan hiljaisuudessa käännähtää toiselle kyl-\njelleen, kun saa tiedon tästä lapsenlapsensa\njulkeasta kirjan kaupittelemisesta? Eihän pe-\nrinnöllisyyden laki, jumala paratkoon, ole aina\npoikkeukseton. Päinvastoin, on tapahtunut, että\nkohtalo katkerasti nauraa sille. Mitä varten sit-\nten tämä kantakirjaote jo ennakkoilmoituksessa?\nEn tiedä.\nLiikeasioita, kaiketi.\nOlihan sitä muutakin.\nSanottiin, että kirja saa „kaiketi paljon nais-\nlukijoita\". Mitä ihmettä? Naisiako varten\ntäällä Suomessa huonot kirjat kirjoitetaan? Ei-\nvätkö naiset todellakaan voi lukea samoja kir-\njoja kuin miehetkin, kunhan kirjat olisivat hy-\nviä? Ei, tässä tapauksessa pitäisin mokomaa\nhuomautusta aivan loukkaavana.\nSillä huono on Kerttu, Kivikallion „romaani\".\nIhan avuton. Tällaisen kirjan voisi moni rou-\nvasihminen kirjoittaa, moni kansakoulunopetta-\njatar paljon paremman. Moni nainen sitäpaitsi\ntuntee elämää paljon paremmin kuin Kerttu Ki-\nvikallio. Siltä nimittäin tuntuu, että tämän\nRakkausromaanin\" kirjoittaja ei paljonkaan\niiedä, ei ihmisistä, elämästä eikä rakkaudesta.\nJa kaikista vähimmän niistä vaatimuksista, joita\nkirjalle asetetaan."}, {"page_pdf": 18, "page_imprimee": "80", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.18", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 3358, "texte": "Jo Kerttu Kivikallion kielenkäyttö on tottu-\nmatonta, teennäistä, pingoitettua ja haparoivaa\nkaiken matkaa. Predikaatti retkahtelee aina lau-\nseen häntäpäähän, tulla tuuppii siellä kuin höy-\nrylaivan perässä kulkeva, köysin kiinnitetty ven-\nhe-pahanen. Ei yhtä ainutta uutta sanaa eikä\nsanayhdistelmää tuo kirja, se on autio niistä\nkuin erämaa. Luonnonkuvaukset ovat pari-\nkolme-lauseisia. Mitä on sanottu, se on sanottu\nkömpelösti. Hersyyhän tosin kirjan melkein vii-\nme sivuille yksi pitempi luonnonkuvaus, mutta\nsekin on haettua, se on kuin törkeänpuoleista toi-\nsintaa Ahon Kosteikosta, kukkulasta ja saaresta\nja Vanhasta valkamasta. Niinkuin ei liene sat-\ntumaa pelkästään sekään, että kirjan miehinen\nsankari on saanut suomalaisessa kirjallisuudes-\nsa; niin tuntemattoman rakastaja-nimen kuin\nOlavi ja naissankaritar myös niin harvinaisen\nnimen eihän se ole tätä ennen kuin yhden\nMaila Talvion romaanin nimenä kuin Aili.\nJa nämä Olavi ja Aili on pantu rakastamaan.\nOikein kauniisti, kuin nuket liikkumaan. Sitten\nilmestyy siihen Eerik, jonka kanssa Aili menee\nnaimisiin ja saa lapsenkin. Ja Olavi tulee siinä\nkirjan lopussa tuota avio-onnea ihailemaan Ai-\nlin ja Eerikin luokse, Savon sydänmaille. Olavi\nheltyy ja sanoo: Tehän olette jaloja sieluja mo-\nlemmat. Ja ... „Samassa tuleekin jo Eerik, ja\nAili1 lähtee keittiöön kiirehtimään aamiaista.\"\nSeuraahan siinä vielä idyllimäinen kohtaus, kun\nAili pannessaan pikku tyttöstään nukkumaan\najattelee, että miksi ei Olaville ole annettu pik-\nkuista tyttöä. „Hän olisi ansainnut enemmän\nonnea.\"\nKirja on lopussa. Vain kullatuiksi, kiillekul-\nlalla kullatuiksi jäävät elämänlangat.\nHuonosti kirjoitettu kirja, liian hyvistä ihmi-\nsistä.\nLoppu on tosin selväpiirteisempi kuin alku.\nAlussa keinuu Aili ja laulaa: „Heilu, keinuni,\nkorkealle, nythän on juhannusilta!\" Lukija joh-\ndattautuu siihen käsitykseen, että ollaan juhan-\nnuksessa. Mutta eikös mitä! Vielä samana iltana\nsyödään nuoria perunoita, mennään mustikoita\npoimimaan ... kuutamoillassa, syödään hedel-\nmiä ja juodaan kahvia. Tietysti! Kahvia juo-\ndaan kirjan sivuilla niin tavattoman paljon.\nParhaat ovatkin nämä kahvipöytäkuvaukset ja\nkeittiöhommain kertoilu. Näihin viitaten voisim-\nme kenties riemuin huudahtaa, että vihdoinkin\non kirjallisuutemme saanut keittiökertojan Juma-\nlan armosta! Mutta malttakaamme!\nEivät nekään sivut mitään uusia kahvi- ja\nkedttiömaailmoiita eteemme tuo. Kaikin puolin on\nKerttu Kivikallion kirja hyvä näyte tekijänsä\ntäydellisestä kirjallisesta lahjattomuudesta.\nMutta vain yksi esimerkki markkinoittemme ny-\nkyisestä kuranttitavaratulvasta.\nNo, voitaneen sanoa: eikö kotimaisellakin\najanvietekirjalla ole olemassaoloon oikeutuk-\nsensa?\nNiin, onhan Courts-Mahler esimerkiksi, jonka\nromaaneita Saksassa kaikki vakavat arvostelijat\nhaukkuvat mitä ankarimmin. Meillä häntä siu-\nnataan! Mutta, tiedättekö, Kerttu Kivikallio voi\nkatsella sellaiseenkin „piikakertojaan\" kuin\nCourts-Mahleriin kuin taivaan tähteen.\nMuistan kerran eräässä arvostelussa luke-\nneeni oli kysymys hyvän kirjailijan julkaise-\nmasta artikkelikokoelmasta että rotuhevosta\nei sovi valjastaa vesikärryjen eteen. Kerttu Kivi-\nkallion kirjallisesta konista sanoisinl päinvas-\ntoin: Työhevosta ei sovi valjastaa kilpa-ajokär-\nryjen eteen. Ei, vaikka kantakirjatkin esitettäi-\nsiin.\nOstakaa naisten käsitöitä, suosikaa kotimaista\nteollisuutta...\n\nA.T."}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c022", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c022", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "couv. 2", "page_fin": "couv. 2", "image_debut": 2, "image_fin": 2, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.20", "titre_corps": "[Publicité]", "titre_sommaire": "[Publicité]", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 2, "page_imprimee": "couv. 2", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.2", "debut_caractere": 0, "fin_caractere_exclue": 142, "texte": "&■ .•: s\n/\ny. i\nA A RR E SAARENPÄÄ\nE\nLYYRILLINEN SARJA\nTila tta vlssa kon ttoris tamme Po hj.\nRautatienk. 15, Puh. Töölö 42 876\ni\nOy.\nAb.\n■j\nN"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c023", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c023", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "80", "page_fin": "80", "image_debut": 18, "image_fin": 18, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.21", "titre_corps": "[Publicité]", "titre_sommaire": "[Publicité]", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 18, "page_imprimee": "80", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.18", "debut_caractere": 3575, "fin_caractere_exclue": 3712, "texte": "Tämän paperin on valmistanut\nHaarlan Paperitehdas\nTampere\nlit I HUI | tllllllllllllllll lllllllllllilllli.t. -v\nPuhelin 19 20 • Sähköos.:"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c024", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c024", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "couv. 3", "page_fin": "couv. 3", "image_debut": 19, "image_fin": 19, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.22", "titre_corps": "[Publicité]", "titre_sommaire": "[Publicité]", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 19, "page_imprimee": "couv. 3", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.19", "debut_caractere": 448, "fin_caractere_exclue": 596, "texte": "Hedelmiä • Makeisia • Siirtomaatavaroita\nSäilykkeitä • Mehuja\ny. m., y. m\nMYY PÄIVÄN HA LV IM PIIN HINTOIHIN\nEROTTAJA 4 ANTON TUOMINEN PUHEL. 115 72"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c025", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c025", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "couv. 3", "page_fin": "couv. 3", "image_debut": 19, "image_fin": 19, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.23", "titre_corps": "[Publicité]", "titre_sommaire": "[Publicité]", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 19, "page_imprimee": "couv. 3", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.19", "debut_caractere": 598, "fin_caractere_exclue": 714, "texte": "ab. A. Silfverberg Droghandel\nALEXANDERSQ. 11 TFI FF\nHÖRNETAVGLOG.\nLandets äldsta välförse;dda\nDROGAFFÄR\nEtabl. 1886"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c026", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c026", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "couv. 3", "page_fin": "couv. 3", "image_debut": 19, "image_fin": 19, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.24", "titre_corps": "[Publicité]", "titre_sommaire": "[Publicité]", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 19, "page_imprimee": "couv. 3", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.19", "debut_caractere": 716, "fin_caractere_exclue": 865, "texte": "- . X- t;\n. 1 ' . J, . '• , ' ... , •< v'. - r '•% . \\\n''V • K\nr-Jy' v\" ,•. - • '\"'V ; x in 'J M\nteli g|sl\nI Irtiottakaa Ultrassa!\nAnnonsera i Ultra!"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c027", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c027", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "couv. 3", "page_fin": "couv. 3", "image_debut": 19, "image_fin": 19, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.25", "titre_corps": "[Publicité]", "titre_sommaire": "[Publicité]", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 19, "page_imprimee": "couv. 3", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.19", "debut_caractere": 867, "fin_caractere_exclue": 997, "texte": "Uusin ensiluokan kirjapaino\nKESKUSKIRJAPAINO OY.\nHELSINKI • NIKOLAINKATU 19 • PUHELIN 34 97\nSuorittaa kaikenlaista kirjapainotyötä"}]}, {"article_id": "bm-bmtnabn-1922-11-14-01-c028", "article_bluemountain": "bmtnabn_1922-11-14_01#c028", "volume": "bmtnabn_1922-11-14_01", "ocr_source": "OCR Blue Mountain (ALTO), transcription TEI : lignes lb/@facs", "texte_sans_correction": true, "page_debut": "couv. 4", "page_fin": "couv. 4", "image_debut": 20, "image_fin": 20, "pages_selon": "pagination imprimée relevée dans le METS Blue Mountain (ORDERLABEL) ; [n] = page sans folio restituée", "url_article": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.2.26", "titre_corps": "[Publicité]", "titre_sommaire": "[Publicité]", "signature_source": "", "controle": "bornes données par la structure logique METS/ALTO de Blue Mountain (blocs ALTO de chaque constituant)", "pages": [{"page_pdf": 20, "page_imprimee": "couv. 4", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.20", "debut_caractere": 16, "fin_caractere_exclue": 861, "texte": "■im\nKUSTANNUSOSAKEYHTIÖ\nFÖRLAGSAKTIEBOLAGET\nMe olemme alkaneet julkisen toimintamme\nja pyydämme täten kunnioittaen kiinnittää\nkirjallisuutta harrastavan yleisön huomiota\ntoimintaamme, jonka päämääränä on yksin-\nomaan taiteellisesti pätevän runouden jul-\nkaiseminen sekä alkuperäisinä suomen- ja\nruotsinkielisinä teoksina että käännöksinä\nuudesta eurooppalaisesta kirjallisuudesta.\nToimiston osoite on: Helsinki, Pohjois-\nRautatienkatu 15, Puhelin: Töölö 42 876\nVi ha numera vidtagit med vär verksam-\nhet och ha härmed äran att fästa den lit-\nterärt intresserade allmänhetens uppmärk-\nsamhet vid det nya företaget, som avser\natt utgiva endast konstnärligt giltiga alster\ni form av svensk- och finskspräkiga origi-\nnalverk samt översättningar av modern eu-\nropeisk litteratur. Förlagets adr. är: Helsing-\nfors, N. Järnvägsg. 15, Telef. Tölö 42 876"}]}], "pages_ocr_originales": [{"page_pdf": 1, "page_imprimee": "couv. 1", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.1", "texte": "■ -\n- JKHHm MtonKJ • _ ..\n«MB\nKIRJALLISTAITEELLINEN AIKAKAUSLEHTI\nTIDSKRIFT FOR NY KONST OCH LITTERATUR\n19 2 2\nMARRASKUU\n♦ N:o 5 *\nNOVEMBER"}, {"page_pdf": 2, "page_imprimee": "couv. 2", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.2", "texte": "&■ .•: s\n/\ny. i\nA A RR E SAARENPÄÄ\nE\nLYYRILLINEN SARJA\nTila tta vlssa kon ttoris tamme Po hj.\nRautatienk. 15, Puh. Töölö 42 876\ni\nOy.\nAb.\n■j\nN"}, {"page_pdf": 3, "page_imprimee": "65", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.3", "texte": "KIRJALLISTAITEELLINEN TIDSKRIFT FÖR NY KONST\nAIKAKAUSLEHTI OCH LITTERATUR\nN:o 5\nMarraskuun November\n1922\n\nTOTTA TAI LEIKKIÄ NÄYTELMÄTAITEESTA\n\nTuomio on käynyt yli maailman. Ei mikään\nvanha voi jäädä aivan entiselleen; kehityksen\ntäytyy ottaa mahtava askel eteenpäin. Tämän\noikeuden ihmiskunta on ostanut verisillä kärsi-\nmyksillään.\nNyt jos koskaan on uudistajien, luojien, ra-\nkentajien aika. Nyt tarvitaan nerokkaita aivoja,\ninnostuksen miehiä, tulevaisuuden näkijöitä,\nuusien suunnitelmien selväpäisiä laatijoita sekä\nrohkeita toteuttajia.\nOn tasapainon tallettajia, rakkaassa vanhassa\nriippujia, kaiken uuden äkäiset vihamiehet. Nau-\nretaan, pilkataan, häväistään, härnätään. Vielä\non voimassa entiset patentit, vielä ne kelpaavat\nvanhat valtit, eivät järky paatiset patsaat!\nEi auta! Järkkyvät, sortuvat, jotka joutavat\nsortumaan. Ainoastaan se seisoo, jolla on oikeus\nseistä.\nOllako, vai ei olla? siinä Hamletin ahdis-\ntava kysymys. Siinä nykyisen näytelmätaiteen\nankara pulma. Ymmärrä olemassaolosi, rat-\nkaise tehtäväsi arvoitus! siinä ajan sfinksin\nuhkavaatimus. Ellet uudestasynny, et näe tu-\nvaisuuden valtakuntaa!\nEi ole elämisen oikeutta siellä, missä ei ole\nuudestasyntymisen voimaa. Missä on elämää,\nsiellä tapahtuu pakosta tuo uudestasyntyminen.\nSentähden täytyy sen tapahtua pakosta näytel-\nmätaiteessa, sillä sehän on taiteista välittömin,\nelävin.\nTraditsioni väärinymmärrettynä on näytelmä-\ntaiteen turmio, oikeinymmärrettynä sen tärkeim-\npiä elämän ehtoja. Vanhoista muodoista kiin-\nniriippuminen on väärää traditsionia, kaiken\nlahjattomuuden kelvoton keppihevonen. Yhäti\nuusien muotojen luominen ja löytäminen on ai-\nnoaa todellista traditsionia, koska vain siten\nsäilyy ja jatkuu taiteen sisäinen elämä.\nSentähden on nykyiselle näytelmätaiteelle\nvälttämätöntä suorastaan pakko vapautua\nvanhoista loppuunkulutetuista muodoista, luo-\npua ulkonaisista tekniikan tempuista, hyljätä tuo\ntyperä periaate: tehdä niinkuin ennen on tehty.\nSen täytyy vihata tottumusta, surmata tuo suu-\nrin vihollisensa sovinnaisuus. Mikään tosi taide\nei voi olla sovinnaista. Taide on edelläkävijä,\nelämän luotettavin opas; se on jo hyljännyt\nmuodot, missä muut vielä innolla riippuvat\nkiinni; se on aikoja sivuuttanut kohdan, minkä\nmuu jälkijoukko saavuttaa.\nNäytelmätaide ja elämä ovat yhtä. Pelkkä es-\ntetisoiminen ei vie mihinkään, yksipuolinen l'art\npour l'art-periaate ajaa onnettomasti näytelmä-\ntaiteen karille. Elämä on sen ainoa ojennus-\nnuora, sisäinen sielullinen välittömyys näytteli-\njän korkein oppimestari. Selkeä sisäinen näke-\nmys, elävä sielullinen totuus on näyttämöesityk-\nsen taiteellisuudelle välttämätön ehto. Kuten\nelämä, myös näytelmätaide luo sisästä ulospäin;\nensin henki sitten aine, ensin elämä sitten muoto."}, {"page_pdf": 4, "page_imprimee": "66", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.4", "texte": "Tässä on näytelmätaiteen vaarallinen kom-\npastuskivi. Usein alotetaanl väärästä päästä,\ntehdään työtä hullussa järjestyksessä. Käyte-\ntään vanhoja varastoja, sovellutetaan nuo koe-\ntellut kaavat, aivan liian hätäisesti valetaan ja\npakoitetaan esitys määrättyihin jäykkiin muotoi-\nhin; toivotonta ponnistelua on sitten saada nii-\nhin mahtumaan itse elämä. Mutta elämä on lah-\njomaton, se ei alennu tunnustamaan mitään\nmuotoja herraksensa, se ei anna silpoa eikä pa-\nkoittaa itseänsä. Se itse luo ja valitsee muo-\ntonsa, se hylkää kaavat, jotka eivät sen tarkoi-\ntuksiin sovellu. Ja esitys voi päältäpäin olla\nkaunis, tyyliltään täydellinen, teknillisesti moit-\nteeton mutta se on kuolleena syntynyt tekele,\nsiinä ei asu elävän taiteen henki.\nNäyttämötaide on alistunut liiaksi arvostelun\norjuuteen. Käytetään liian paljon voimakeinoja,\npyritään hinnalla niillä hyvänsä vaikuttamaan\narvosteluun ja yleisöön. Siitä syntyy meluisaa\ntaidetta, väkivaltaista ulkonaista voimistelua --\nmutta todellinen vaikutus jää toteutumatta. Her-\nkimmät, arimmat, vaikuttavimmat sielulliset ar-\nvot eivät tule lainkaan tulkituiksi. Räikeä, kova-\nkourainen, häikäilemätön esitys voi täydellisesti\nkarkoittaa ujon psyken eteerimäisen ilmestyksen,\nkarkealla melullaan tukahduttaa sielun väräjä-\nvät kuiskaukset. Sielumaailmalle on ominaista\nintensiivisyys, vilpittömyys, äärimmäiset vasta-\nkohdat, värien rikkaus, hehku, monivivahteisuus\nja salamannopea vaihtelu esiintyy siellä huipus-\nsaan.\nNäyttämötaide avaa meille portit sielumaa-\nilmaan. Kun esirippu avataan, emme ole enää\ntässä karkeimman aineen todellisuudessa, vaan\nolemme samassa tulleet suurempaan todellisuu-\nteen, olemme sieluina astuneet sielujen olotilaan.\nNäyttämötaiteen täytyy olla saatettu tämän\nmaailman korkeampaan, rikkaampaan vireeseen,\nsen tulee olla väkevä vastalause sille sokealle\nuskolle, että ainoastaan se on todellisuutta, mikä\non kourin kosketeltavaa.\nNäyttämötaide esittää eri vivahtein yhä uudel-\nleen samaa näytelmää. Se on pääasiallisesti mui-\nnaista mysteriotaidetta. Ylevimmässä muodos-\nsaan se kuvaa saman sankarin, ihmisen, taiste-\nlua alemman maailman puristavassa syleilyssä.\nSe on sama toistuva tarina, jossa tuon sanka-\nrin nimi on milloin Oidipos, milloin Hamlet,\nmilloin rakastaja Romeo, milloin synkkä Kul-\nlervo tai katkera Daniel Hjort. Sankari sortuu,\nastuu kuolemaan, mutta kuollessaan uskoo\nuuteen vapauteensa, jonka on ostanut kärsimyk-\nsen ja kuoleman hinnalla. Koko näytelmä, sen\nmonet eri henkilöt, kuninkaat ja orjat, ylevät\nja konnat, vienot prinssessat, papit ja noidat,\nviisaat ja tomppelit edustavat vain saman san-\nkarisielun eri olemuspuolia, avarat linnansalit,\nvapaat vaihtelevat maisemat, kolkot vankityr-\nmät kuvaavat aina kohdallaan sielun olotiloja,\nvaarat, seikkailut, suoritetut urotyöt ovat sielun\nvoimien nimityksiä ja ilmaisuja. Tietysti ei aina\nkoko tämä ohjelma ole mahtunut yhteen näytel-\nmään vaan usein kuvataan siitä ainoastaan jo-\ntain katkelmaa, tai on aiheeksi otettu joku yksi-\ntyiskohta, vakava tai hullunkurinen. Eikä näy-\ntelmä liioin ole vain yksilön sielun elämänhis-\ntoriaa, vaan yhtä hyvin koko kansan, koko ih-\nmiskunnan.\nMysteriot turmeltuivat ja katosivat. Näytel-\nmätaide on osaltaan perinyt niiden korkean\ntehtävän, opettaa ihmistä tuntemaan itsensä,\nnäyttää että ihminen on ennenkaikkea sielulli-\nnen olento kuolemattomuuden seppele otsallaan.\nNäytelmätaide on elämän uskollinen kuvastin,\nsiinä kansa voi katsella menneisyyttään, oppia\nymmärtämään omaa aikaansa ja saada selviä\naavistuksia tulevaisuudesta. Sen avulla jokai-\nnen oppii välttämätöntä itsetuntemusta, näke-\nmään ihmisessä asuvan heikkouden ja voiman.\nSe kaataa kaikki ulkonaiset arvoasteet, ylpeästä\nylimyksestä tekee katalan veijarin ja luo säde-\nkehän halvan kulkurin repaleisen olemuksen\nympärille.\nElämä ei ole enää entisellään, maailma on\nmuuttunut. Katsokaa, kuolleet eivät pysy pi-\nmeissä kuopissaan, jonne ne haikealla muodolla\nhautasimme ja josta ne luvattiin herättää vasta\nviimeisenä päivänä. Vainajat vaeltavat keskel-\nlämme, saamme nähdä niitä näkevin silmin,\nottaa niistä kuvia, kosketella niiden viileitä kä-\nsiä ja kuulla niiden yllättäviä kuvauksia; omasta"}, {"page_pdf": 5, "page_imprimee": "67", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.5", "texte": "uudesta olotilastaan. Maailma ympärillämme on\nkansoitettu meille vielä näkymättömillä ja tun-\ntemattomilla olennoilla, joiden luku on monin\nverroin suurempi kuin niinsanottu jen elävien.\nSadut muuttuvat todellisuudeksi, kansojen taika-\nusko varman tiedon arvoiseksi. Esirippu näky-\nväisen ja näkymättömän maailman välillä ava-\ntaan, löydetty on uusi maailma, tietäjien, näki-\njöiden1 ja runoilijoiden haltiat, henget, peikot,\nkeijut maassa, ilmassa, vedessä ja tulessa, kuo-\nlemattomat sankarit, jumalattaret ja jumalat\nvaativat meiltä olemassaolonsa täyttä tunnus-\ntamista. Naurajat ja pilkkaajat surkeasti nola-\ntaan ja saavat esittää tyhmyytensä myöhäisen\nanteeksipyynnön.\nModerni näytelmä umpisokean materialismin\ntaluttamana on kulkenut side silmillään, anta-\nnut leikata itseltään mielikuvituksen kohottavai\nsiivet, sammuttanut inspiratsionin taivaista lai-\nnatun tulen ja tyytynyt kiertämään arkipäiväi-\nsyyden laihaa, tallattua tannerta. Teatterit ovat\nmonin kerroin käännelleet papinpönttöänsä,\npohjimmaiset näytelmät kaivaneet esille ja pääl-\nlimmäiset painaneet jälleen pohjalle. Teatte-\nreista on tullut kullan kumartajia, ne kilpaile-\nvat keskenään kassakappaleista. Näytelmän\narvon lopuksi pakostakin määrää kassan liha-\nvuus. Arvokas, erinomainen näytelmä katoaa\npian näkyvistä, mutta typerä ilveily tai täydel-\nlinen mitättömyys on mainio rahamylly. Jau-\nhakoon niin kauan kuin jaksaa, vaikka taiteen\nmurheellisilla kasvoilla asuu häpeänpuna.\nPaksumahainen mammona räpyttelee pöhöt-\ntyneitä silmäluomiaan ja painelee ja pyörittelee\nsäihkyviä sormuksiaan: Orjiani ovat valtio ja\nkirkko, kauppa, tiede ja taide, tuo ylpein, vai-\nkeimmin lannistettu. Kullalla olen ostanut kir-\njavan karjani. Siellä on herrat ja narrit, pipit\nja papit, tietäjät ja taiteilijat. Minulle kaikki\nahertavat, minua sielussaan syvimmin kumar-\ntavat.\nVapauttakaamme taide rahan kirouksesta.\nPäästäkäämme hedelmöittävä mielikuvitus, tuo\njumalien siivekäs sanansaattaja, arvovaltansa\nmenettäneen materialismin pannasta. Olkoon\nnäytelmätaide todellinen pyhättö, missä vapau-\ntuneet henget ja ikinuoret jumalat kutsuvat ih-\nmislapsia viettämään elämän korkeaa juhlaa.\nHerätkäämme tästä harmauden unesta, anta-\nkaamme vuosisadallemme, joka on juuri saa-\nvuttanut nuorukaisen ihanimman iän, suuria\nunelmia, puhtaita ihanteita, jaloja tehtäviä, us-\nkon ihmiseen ja uskon kaikkeuden jumalalliseen\nalkuperään, lujan luottamuksen todellisen vii-\nsauden, velvoittavan voiman ja katoamattoman\nkauneuden pettämättömään johtotähteen.\nOlkoon näyttämö tarkoitukselleen uskollinen\nkaikkien taiteiden pantheon, jossa luodaan vain\ntodellisia taideteoksia, joille runoilija on anta-\nnut syntysanat, kuvaamataide sopusointuisen\nkehyksen ja näyttelijä mielikuvituksensa näke-\nmyksen, sielunsa välittömyyden, äänensä ja ole-\nmuksensa aistittavuuden avulla elämän.\n\nJUSSI SNELLMAN\n\nATLANTIS\nUUNO KAILAS\nOli onnellisten saari mun sydämeni kerta.\nKuin haahka vitivalkea keskellä merta,\nniin auringossa kylpi se kimmeltävin vuorin\nJa linnassa siellä monin jalokivin hohti\nMaan prinsessa kaunein ja prinsessa nuorin,\nmut sielua vailla ja peikotar siksi.\nMerenäärillä kultaisin pähkinäkuorin\nunet soutivat vehmaita rantoja kohti.\nIhanaisinten huulien kostuttimiksi\nilon maasta ne noutivat ruusujen mettä.\nJos kuinkakin valtiatarta ne palvoi,\njano prinsessan julmilla huulilla valvoi:\n„Ei sammu se ihmisen kyynelettä.\"\nHän kyyneltä pyys. Mereks ei sitä tiennyt.\nSen sai. Tuhotulvana saaren se peitti,\nkuin simpukan aaltojen kohtuun sen heitti.\nMerenpohjainen peikkojen luola se lie nyt."}, {"page_pdf": 6, "page_imprimee": "68", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.6", "texte": "MITEN PUU-UKOT SYNTYVÄT\nPUU-UKKOJEN TEKIJÄ\n\nAlbin Kaasinen: „Minä itse\"\n\nMatkustinpa tässä viime talvena hiljaiselta\nUnnunkoskelta Viipuriin. Minulla oli viheriäi-\nnen reppu mukanani, jossa oli puu-ukkoja. Ai-\njoin juuri puikahtaa ulos asemahallista, kun il-\nmestyi outo mies rinnalleni kysymyksineen: „Mi-\ntäs teillä tuossa repussa on?\" „Kukas työ out-\nta?\" kysyin minä. „01en raittiudenvalvoja.\"\n„Vai niin repussa minulla on puu-ukkoja\",\ntuumin minä. „Mitä? Puukkoja! !\" Minä\ntaas että: „Eei kun puu-ukkoja.\" Olipa nyt\nraittiudenvalvoja koomillisen näköinen hämmäs-\ntyksessään, jos lienen ollut minäkin. Toinnut-\ntuaan jonkun ajan perästä pyysi epäluuloinen\nraittiudenvalvoja koetella reppuani. Minä miestä\nvähän kiusottelemaan. Sanoin, että onpa tässä\n„Tuikku murheeseen\" ja kiskasin sennimisen\nukon repustani. Tulokas herätti suurta riemua\nkatsojajoukossa ja raittiudenvalvoja hämmentyi\nyhä enemmän ja minä jatkoin: „Onpa tässä rää-\ntälikin, joka kyllä tietää miten tärkeä henkilö\nhän on yhteiskunnassa! Tässä taas on Marj\nsemmoinen pullea maalaistyttö ja sitten on tässä\nmaalainen, joka katselee kaupunkia, kun tässä\ntaas äijät tekevät hevoskauppoja. Katsokaas mi-\nten toinen kehuu hevosta, kun toinen tutkii sen\nikää hampaista. Kyllä minä voisin veistää\nvaikkapa raittiudenvalvojan ihan Teidän nä-\nköisen, kunhan vain saan Teitä hetken katsella,\nnäinikään. Tosin ei käy päinsä, että minä heti\nalkaisin veistää, selitin tärkeän näköisenä. Mi-\nnun täytyy näet ensin tuumailla ja harkita, har-\nkita ja tuumailla, joka seikka yksityiskohtia myö-\nten. Vaikka tähän tapaan: millainen tulisi olla\nraittiudenvalvojan asento, miten saisin sen kas-\nvoihin kuvaavimman ilmeen, miten saisin rait-\ntiudenvalvojani näyttämään tosiaankin raittiu-\ndenvalvojalta muiden ihmisten silmissä, vaikka,\nleikilläni vain, olisin sanomatta veistokseni ni-\nmeä. Sitten vielä: miten saisin veistokseeni eh-\njät ja kauniit ääriviivat ja että se olisi mahdol-\nlisimman veistoksellinen, kauniine pintoineen.\nKun kaikki nämät seikat ovat mielikuvitukses-\nsani kirkastuneet täysin selviksi, voisin alkaa\ntyön. Toisin ajoin saa samaa aihetta hautoa\nmielessä kuukausi- jopa vuosikaupallakin, en-\nnenkuin se on valmis veistettäväksi.\nNo niin. Tässä olisi vielä puu-ukko „Minä\nitse\", joka —\" Nyt pujahti raittiudenvalvoja ute-\nliaaseen ihmisjoukkoon, minä pistin ukot rep-\npuuni, repun selkääni ja läksin kävelemään\nTorkkelille päin.\n\nNAINEN JA ELÄMÄ\nM. Pajari: Elämä ja minä. Gummerus. 1921.\n\nM. Pajarin kirja on ennen kaikkea tunnustus-\nkirja. Se on syntynyt naissydämen syvimpiä au-\nkomaan, kertomaan siitä, mikä siellä on kätke-\ntyimpää ja mikä sille on ominaisinta. Ei ole\nsilloin ihmeteltävää, että nuo tunnustukset ovat\nkaavautuneet suorasanaisen runon muotoon: ro-\nmaania olisi ollut vaikea pidättää niin subjektii-\nvisella tasolla, runo olisi vaatinut uhraamaan\npaljon muodolle, aitous olisi kärsinyt. Ja kun\nheti ensimäisistä suorasanaisista runoista voim-\nme todeta, kuinka erinomaisen taitavasti nuori\nkirjailijatar hallitsee tätä kertomatapaa, niin\nvoimme vain iloita, että niin on tapahtunut.\nRohkeutta se on vaatinut, sen voimme aavis-\ntaa, sillä jälkeen Tagoren on nuoren runoilijan\nuskallettua yrittää tuolla runoalalla. Semmin-\nkään kun suomalaiset kokeilut eivät ole olleet"}, {"page_pdf": 7, "page_imprimee": "69", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.7", "texte": "erikoisen onnistuneita, ei Viki Kärkkäisen eikä\nKaarlo Julkusen. Suorasanaisen runon mestarin\nmuistankin eräässä runossaan lausuvan: „Se\nharjoitus on vaikein, jolla saavutetaan yksinker-\ntaisin sävel, se tie on raskain ja ohdakkeisin,\njoka vie lähemmäksi itseämme.\"\nM. Pajari on päässyt lähelle, hyvin lähelle it-\nseään; ja näissä suorasanaisissa runoissaan on\nM. Pajari itseään, vain itseään.\nOnko meillä sitten syytä syventyä häntä kuu-\nlemaan? Osaammeko suhtautua häneen sillä\nhartaudella, jota hänen runoutensa tuntuu heti\nensi kädessä vaativan? Sillä heti ensi sivulta\nhavaitsemme, että hänen otteensa niin nainen\nkuin hän onkin on paljon miehekkäämpi, ko-\nruttomampi, vakavampi ja vaikuttavampi kuin\nesim. Julkusen.\nOn. M. Pajari on rehellinen runoilija, rehel-\nlinen ja vakava. Hän tuntee elämää, hän tun-\ntee naissydämen. Hänellä on selvästi pyrkimys\nottaa taiteellisen kuvauksensa esineeksi mahdol-\nlisimman laaja osa elämää. Tuntuu kuin hän\nsuorasanaisen runon rajoitetuissa puitteissa tah-\ntoisi toteuttaa Victor Hugon romantiikan ohjel-\nmaa: tahtoisi tarkastella koko elämää eikä vain\nkoristeltuja hetkiä siinä, sillä eihän elämän to-\ntuus ole kaunis, sillä on liian paljon ilmenemis-\ntyyppejä, kun kaunis aina omaa vain yhden.\nKun luin ensimäisen runon Elämä, tulin jo\npaljon ajatelleeksi. Tulin ajatelleeksi, että ru-\nnoilija tuntee, kuten esteetikko Hirn vakuuttaa,\nolevansa olemassa vain hämmästyäkseen. Mille\nhämmästyy tuossa lyhykäisessä runossaan te-\nkijä? Sille, että elämässä kaikki kerjäävät rak-\nkautta eikä kenenkään päähän pälkähdä sitä\nantaa.\nKoko kirjan ensimäkien osa Elämä ja minä\ncn sitten omituista levottomuutta, sydämen herk-\nkää ailahtelua, aavistelua ja odotusta.\nKirjailijatar pelkää, että elämä liukuu hänen\nohitsensa ja unohtaa hänet, rukoilee elämää ot-\ntamaan hänet mukaansa, pelkää rakastuvansa\nmihinkään kuin omaansa, sillä „omastansa on\nniin tuskallista luopua.\" Hän ei pelkää suurta\nsurua, joka kävisi liian raskaaksi kantaa, mutta\nhän pelkää, että suuri onni odottaa häntä elä-\nmäntien varrella, ja sitä suurta onnea hän pel-\nkää, sillä hän ei ole sitä ansainnut.\nHän on omaperäinen, uhmaavan omaperäinen\nkäsityksessään elämästä, hänellä on oma suh-\nteensa elämään, siksi on hänellä oikeus kir-\njoittaa elämästä ja itsestään.\nKirjan toisen osan Ystäväni ja minä hän al-\nkaa valituksella, ettei kukaan tule kysymään\nhäneltä hänen ystävyyttään. Siinäkö siis se ys-\ntävyys, ystävyys, joka ei tarvitse toisen ystä-\nvyyttä? Se on naisen osan katkeruutta, se!\nMutta kuitenkin kaikitenkin parhaimpansa\nosoittaa M. Pajari lauluissaan hänelle, miehelle,\njota rakastaa. Niinhän teki Elisabeth Brow-\nning Sonnets from the Portuguese'issaan, eikö\nByronen vaimo koettanut myös uhrautuvaisim-\nmin miehensä kuormaa kantaa? Muistan erään\nnuoren arvostelijan lausuneen, että naisen arvon\nmittana voi pitää sitä miestä, jota hän rakastaa,\nonko ihme siis, jos palavimmat säkeet suuntau-\ntuvat hänelle, jos runoilijatar, niinkuin Burns\nsanoo, omistaa hänelle „kaiken kaipuun\"?\nKaunis ja naisellinen on Lempi ja vapaus.\nIhania ovat hersyvässä lyyrillisyydessään ru-\nnot Kun ensi kerran tulit, Minun sydämeeni on\ntullut joulu, Kun rakkauteni heräsi ja Lempem-\nme puu. Harras ja kaunis on tunnelma ja aja-\ntus runossa Yhtä siinä yhdessä. Jotain Baude-\nlairemaista on Hullujen hetkien, Ehkä niin ori\nparas ja Punaisen kukan tunnelmissa.\nSyntiä pitäisin yhtenä parhaimmista M. Paja-\nrin runoista. „Kaksi on syntiä, teonsynti ja lai-\nminlyönnin synti. Sillä synti se olisi, sellai-\nnen, josta kiirastulessa kärsitään, jos en minä\nsinua rakastaisi. Synti se olisi, jos en minä\nsinulle antautuisi kaikella ruumiillani. Synti\nse olisi, jos en minä sinua siksi tunnustaisi, jota\nminun ruumiini, sieluni ja henkeni odotti.\" Mo-\nnenmoisissa käsitteissä toistuu tässä runossa\ntuo synniksi havaitseminen. Paljon naissielun\ntuskaa purkautuu siinä esille.\nYhtä rohkeat ovat Vaikka sinulla olisi... ja\nÄlä suutele minua nyt. Ne juohduttavat mieleen\nnuorimman venäläisen runoili japolven kaksi\nkuuluisaksi tullutta edustajaa Maria Moravska-\njan ja Anna Ahmatovan\nJuuri sellaisena on runoilijatar varsin väkevä\nvälittömässä tunnelmassaan.\nEntä sitten Naisen sydän.\nNainen on saattanut miestä laivalle. Laiva\non mennyt. On murheista. „Minun sydänvereni\non vuotava kuiviin ja sen elinvoima hiutuva\npois, ellei joutuin joku toinen sen vuotoa\ntuki\".\nKuinka armotonta, multa kuinka totta!\nViimeinen teoksen osa Kuvia ja tunnelmia si-\nsältää vaihtelevia ja kauniita, tunnelmapitoisia\nrunoja.\nM. Pajarin kirja on niitä, jotka kertovat elä-\nmästä, kertovat kärsimyksistä ja riemuista, ker-\ntovat ihmissydämestä. Naissielun tunnustuskir-\njana lienee se ainutlaatuinen kirjallisuudessam-\nme, suorasanaisten runojemme parhainpia sisäl-\ntää tämä kaunis kirja.\n\nA. T."}, {"page_pdf": 8, "page_imprimee": "70", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.8", "texte": "FILMI JA TEATTERIKURJUUS\nL. H:la\nFilmi loittonee reklaami- ja tekniikkaprameu-\ndella pedagoogisesta valistusiehtävästään (joka\nsillä saattaisi olla) ja kekkuloi Chaplinin lerp-\npahousuissa tai taiteilee »taidefilmeissä\" prima-\ndonnien hymykuopilla ja karpaloisilla kyyneleillä.\nTeatteri entinen runoteatterii kilpailee\nperässä! Hertta-ässillä, Siirappitehtailla ja\nMorsiamilla. Ja välillä »taiteilee\" sekin posee-\nraten pseudoklassillisuuksilla tai vyöryttäen van-\nhassa tempossa koko-klassillisuutta.\nFilmi karttaa tiedon ja taidon havainnollista-\nmistehtäväänsä. Teatteri karttaa ra/zotehtävään-\nsä: inhimillisen ylistämistä, ihmis julistusta. Mo-\nlemmat jalosti kilpailevat ihmisen peittämisessä\nrihkamakasaan. Mutta: Kinopalatsit kuhisevat\nväkeä, puhenäyttämöiden katsomot autioituvat\nTällä tiellä tulee puheteatteri häviämään lois-\ntavasti! Seuraavista syistä: Filmiaparaatti on\nhuokeampi kuin näytelijäjoukko. Se on helpompi\nlähettää Peräseinäjoelle kuin näyttelijäseurue.\nFilmikatsomo ei vaadi heittämään palttoita yltä,\nvielä vähemmän juhlapukua päälle, kuten teat-\nteri. Filminäytös ärsyttää paremmin hermoja\npelkällä varjojännityksellään kuin teatteri, joka\nei vielä toistaiseksi, ei edes- farssi-ilotyttönä eikä\ntomuttuneissa viitoissa, ole onnistunut heittä-\nmään olemattomiin inhimillistä sanaa, ääntä,\näänen korostusta, rytmiä, kuuluvaa naurua ja\nitkua, ei inhimillisen äänen ja liikkeen yhteistais-\ntelua, eii inhimillistä hengähdystä, ei inhimillistä\nhipiää. Tämä puhenäyttämöllä pakostakin säily-\nnyt välttämättömästi inhimillinen voima häirit-\nsee pahana omanatuntona yleisön ajanvietesai-\nrautta, joka himoo vain muutaman hetken hukut-\ntamista tylsässä hermoärsytyksessä. Ihminen on\nhukannut sielunsa koneistotärinässä ja pelkää\nnähdä sielua ruumiillistuneena ja kuulla totuuk-\nsia sanana. Siis: yleisö täyttää filmikatsomot.\nTeatteri ponnistelee epätoivoisena: Se vaatii\nkuten yleisökin näyttelijättäriltä joka näytök-\nseen loistopuvun muotiliikkeestä. (Helsingin\nnäyttämöiden salonkipukuvillitys alkaa olla kohta\nsäälittävää!) Ja dekoratsionit! Näissäkin hoipu-\ntaan väliin prameuteen, joka hukuttaisi ihmistä\nnäyttämöltä, tai »ylevään\" monumentaalisuu-\nteen, joka pienentäisi kylliksi ihmisparan.\nFilmi voittaa dekoratsioneissa ja puvuissa. Se\nrakentaa kokonaiset palatsit, vieläpä satuihmeet.\nSe rullaa yhtä helposti esiin mahtavat maisemat\nkuin näyt yli paikan ja ajan. Teatteri tyhjenee.\nJa on tyhjentyvä kokonaan, jollei se astu tässä\nkilpailussa toiselle kuin edellä kuvatulle tielle.\nJos teatteri pyrkii kilpailemaan filmin kanssa\nChaplin-kulttuurissa, on se sortuva tuhkaan\nsaakka, vasta aikojen perästä jälleen syntyäk-\nseen. Mutta voitto uhkaavasta vaarasta on saa-\nvutettavissa vain yhtä tietä myöten: intohimoi-\nsella ihmis julistuksella, uuden ihmisen palvele-\nmisella, kaiken sen pois karsimisella, mikä näyt-\ntämöllä pienentää ihmistä ja sanaa ainoana en-\nsiarvoisena tekijänä, kaiken sen prameuden hyl-\nkäämisellä, mikä on enemmän kuin luonteva\ntausta. Pyhimykset ja sankarit, maailma-hädän\nkärsimysuhrit ja aavistetut lunastajat! Nämä\neivät tarvitse labyrinttejä eivätkä museoita! Ne\ntarvitsevat verenvoimaa, sanan voimaa, intohi-\nmotulvaa, inhimillisen hipiän verevää elävyyttä,\ninhimillisen henkäyksen raikkautta ja uutta tek-\nniikkaa hallitsemaan uutta runoutta kaikkea\nsitä missä filmi on heikko.\nSilloin on puhenäyttämö säilyvä niille, jotka\nhakevat ihmistä uskovin mielin. r «./„\n\nSERENAADI\nMALL MERILAHT\nTekijän vironkielisestä käsikirjoituksesta\nsuomentanut KAARLO LUUKKONEN\nAh, armain, pian joudu jo,\non hetki kohta kotiin käydä.\nJo eteen ehtii ilta.\nKas kauempaa jo puiden takaa kuu\nja hämyn utuverho kiertää\nmullalaulamatta vielä\nminun kaunein lauluni.\nJo taivasihme yllä heläjöipi,\nsyttyy sielu lauluun syvään.\nTule, armain, hetkeen hyvään!\nÄlä' viivyttele enää!\nLaulamatta muutoin jääpikin\nminun kaunein lauluni."}, {"page_pdf": 9, "page_imprimee": "71", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.9", "texte": "SVENSKA ARBETARDIKTARE\nDan Andersson.\n\nDe s.k. arbetardiktarna, som med sitt eget liv\nutfyllt den gapande klyftan mellan mänskolivets\ntvä yttersta poler: kroppsarbete och dikt, utgöra\nen av de märkligaste företeelserna iden mo-\ndärna1 demokratiens kulturhistoria. Vad deras\ninsats kommer att betyda i litteraturens historia,\ndet fär framtiden utvisa: redan nu har deras\ndiktning visat sig kunna tillföra en tvinande de-\nkadanslitteratur nya friska källspräng. Tänker\nman t.ex. pä Sverige, behöver man bara nämna\nnamn som Martin Koch, Ivan Oljelund, Dan\nAndersson, Gustav Hedenvind-Eriksson, Harry\nBlomberg, Erik Lindorm, Ragnar Jändel för att\nförstä, vad deras skara betyder för svensk litte-\nratur i detta nu.\nI detta sammanhang är det kanske pä sin\nplats att nämna nägra ord om en märklig kul-\nturföreteelse, som värit av genomgripande bety-\ndelse vid de svenska arbetarnas självbildnings-\narbete: Brunnsviks folkhögskola „vid Vässmans\nsjö ner i Dalarne\". Denna högskola, som för\nsexton är sedän grundades av Karl-Erik Forss-\nlund, har utfört ett sänings- och väckelsearbete,\nsom i hög grad bidragit tili de vackra framsteg\narbetarnas bildningsarbete gjort i Sverige och för\nflera av arbetardiktarna har den värit det första\ntrappsteget upp mot ljuset. Den bröt genast\nfrän början med de gamla konservativa folk-\nhögskoletraditionerna och riktade sig medvetet\ntili landets arbetarungdom. Att denna skola,'som\ni\nfätt arbeta utan statsunderstöd, kunnat utföra\nen sä rik och mängsidig gärning, som den fak-\ntiskt gjort, är värt att beakta även hos oss, i syn-\nnerhet somman här umgäs med liknande pla-\nner.\nEn Brunnsvikare var även Dan Andersson.\nNägon har sagt om Dan Andersson, att han\n„inte hörde tili de fäglar, som aro skickliga att\nleta sig en häckplats och sedän sitta och kvittra\npä bokanten\". Sannare kan man inte gärna ut-\ntrycka det innersta i denna modärna arbetar-\nzigenares vasen. Frän arbetsplats tili arbets-\nplats bar han sitt sjuka hjärta, aldrig fick han\nro. Han växte upp i ett fattigt byskollärarhem i\nödemarken, arbetade i skogen, högg milved,\nkörde timmer, reste vid fjorton ärs älder över\ntili Amerika, levde ett är bland timmerhuggare,\njägare och indianer i Kanada, koni! hem igen och\nblev kolare tili yrket. Skrev i ett kolartorp sin\nförsta bok Kolarhistorier. Etablerade sig som\nträdgärdsarbetare, smäskollärare, nykterhetsta-\nlare. Genomgick vid 26 ärs älder en kursi\nBrunnsviks folkhögskola. Skrev Kolvaktarens\nvisor, Det kallas vidskepelse och Svarta Balla-\nder, det starkaste, mognaste verket, som han ut-\ngav vid 29 ärs älder (1917).\nAtt en skald med ett sädant liv inte knypplade\nrimspetsar, det kan man gott förstä. Han hade\nalltid nöden i hälarna. Den bittra kampen om\nbrödet för dagen lättade aldrig och brott-\nningen med Gud tog aldrig slut: han var ett\nljus som brann i bägge ändarna. När han för\ntvä är sedän plötsligt dog pä ett hotelli Stock-\nholm, var det bara som det skulle vara, tyckte\nhans kamrater: det var ingen som betvivlade att\ndet var självmord. Att han själv var „färdig\"\n\nDan Andersson"}, {"page_pdf": 10, "page_imprimee": "72", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.10", "texte": "med livet, det bevisa bl. a.de sista raderna han\nskrev isin anteckningsbok kvällen förrän riaii\ndog: *\nNu mörknar min väg och mitt dagsverkär gjort,\nmitt hjärta är trött, min säd har jag sätt.\nSom en tiggare stär jag, o Gud, vid din port,\noch blodrosor växa pä stigen jag gätt.\nDen yttre orsaken tili hans död var emellertid\nen slump slarv frän en desinfektionsbyräs\nsida men denna slump var nog, vad den ofta\när, ett mystiskt öde.\nSin dödspsalm hade han sjungit för länge\nsedän i „En spelmans jordafärd\":\nHan var underlig och ensam, säja fyra svarta\nmän,\nhan led ofta brist pä husrum och bröd.\nSe en konung, säja rosorna, och trampas pä\nigen,\nse en konung och en drömmare är död!\nDet är längt, säja bärarna, det känns som\nmänga mii,\noch när hetare blir dagen gär man trött.\nGängen varligt, talen sakta, susar sälg och\nsjunger pii,\ndet är kanske nägon blomma som har dött.\"\nDet var en vacker och stor psalm, värdig en\nGuds vandringsman pä jorden. Där gräto nog\nosynliga blommor pä stengatorna, när Dan spel-\nman lyktade sina hemlösa är.\nHan var liksom märkt av döden i hela sitt\nliv, denne skald, soin esteterna kalla „vildmarks-\ndiktare\". Han diktade döden med en sällsam\nlidelse: man förstär att han lärde sig f ranska\npä egen hand för att kunna läsa Baudelaire.\n(Det finns nägra Baudelaire-översättningar av\nhononi i de samlade dikterna). Inte den negativa\ndöden, som betyder livets slut, utan den död,\nsom är skuggan av Gud. „Han har stadigt värit\ni mitt sällskap, Gud fader, han skuggar mäj\nännu\", skriver han i De tre hemlösa. Skuggad\nav Gud, sökande den högsta sängen, som är\n„utanför alla hjärtan och en stjärnbana fram-\nfcr alit vett\"—: det var Dan Anderssons liv.\nRosor älskade han (det ordet förekommer sä\nofta i hans dikter): men det var blodrosor som\nspirade där han gick fram. Därför skälver man\nnär man nalkas hans dikt: de röda smärteblom-\nmorna skola aldrig förvissna.\n\nHgr. O.\n\nIGOR SEVERIÄKIN\n\nEn „artikel\" om Igor Severjanin! Vilja tyda\nen diktares drömmar, peta guldstoftet frän en\nfjärils vingar.\nDe som icke älska Severjanin kalla honom en\n„boudoirhjärna\", en „undergängens giftsvamp\".\nSocialisten, som räknar ut vad ananas i Cham-\npagne kostar, av samma orsak den troende som\nskyr giftträdets frukter, av samma orsak män-\nniskan med varmt hjärta, alla äro de ense i att\nfördöma. Men man behöver blott kasta en blick\npä Igor Severjanin för att inselöjligheten i siika\nresonemang.\nSeverjanins lättsinne stiger segrande ur varje\nbrottning, hans drömmars spindelväv är för luf-\ntig för att säras av tunga stenar. Han är en\ntjäril, ett barn, det finnes mycken omedveten vis-\ndom i honom. „I en droppe di*uvsaft är planeters\nvisdom dold\" säger Severjanin nägonstädes.\nDetta är kvintessensen av Severjanins liv och\nlära. Hans rätta publik är ungdomen, den sorg-\nlösa ungdom, som av intet ont vet, som viii\nälska och smeka och fänga en solsträle, som\nälskar livet och (den av fulingarna sä för-\nkättrade) skönheten. Severjanins lättsinne är\ngudomligt, han har samma inre rättighet, som\ntillät Ludwig av Bayern att bygga underbara\nslott medan det fanns fattiga i riket. Sädana\nsjälar bäras över avgrunder, dit andra icke\nkunna följa dem, de ha en särskild naturens\nstämpel pä sig. Där stä vi inför ett av livets"}, {"page_pdf": 11, "page_imprimee": "73", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.11", "texte": "mysterier, somman icke kan uthärda att se och\nsom Guds barn veta att de icke fä se.\nMen fränsett dessa psykologista avgrunder\nter sig saken sä: i denna otrevliga värld, där\nkulorna vina genom luften och fabrikernas skors-\ntenar röka, finnes nägonstädes en solig äng och\ndär hänger den underbaraste fjäril i en liljas\nkalk. Bilden är som allting i livet en liknelse\noch om man viii tyda den, läter det ungefär sä-\nhär: Ananas i Champagne är varken dyrt eller\nbrottsligt, blott man planterar och sär, och det\nkali räcka tili ät alla, men icke med mindre än\natt man besegrar den största draken dumhe-\nten.\nIgor Severjanins dikt är livande som syre,\nfascinerande, gnistrande spirituell, dränkt med\nstarka kryddor. En sä överlägsen charm kan\nkomma endast frän Ryssland, som har dan-\nserskor som Pavlova och sängare som Schalja-\npin. Severjanin är en realitetens man. Han för-\nstär „spänna ögonblicket för sin vagn\". Ungdo-\nmen, som törstar efter livet, underkastar sig en-\ntusiastiskt den trollmakt Severjanins livsrealitet\nutövar. Han är en stor glädjebringare, en för-\nsvarare av livsberusningens i dag härt beträng-\nda positioner. Severjanin är idel självhärlighet\nmen han är stor nog för att falla ner och\ntillbe andra. Hans hjärta är fritt frän avund\noch fritt frän gift. Han har glädjens oskuld.\n\nEDITH SÖDERGRAN\n\nLANDKÄNNING\n(Ur en utkommande diktsamling)\nHARRY BLOMBERG\nI.\nPäfäglars skrik och apors snattraride ljud,\npalmers suckande vajan, fr opis ka eldflugors\ndans.\nMed korslagda bronsben blodig mänes glans\nsatt en mystiskt leende gud.\nOch strandvrdkta märi där stodo pä knä\noch kysste haris glittrande ta.\nDe reste sig stundorn viltför att siä\ntrianglar av torkat trä.\nVe! vrälade skaran med fraggande mun.\n(Päfäglar och apor höjde skärande skrik).\nBlott guden satt stum som ett balsamerat\nnegerlik.\nJag säg ner i hans leendes brunn.\nMen jag säg ej i fromhet,\nly hade jag dä sett tomhet, blott grym och gri-\nnande tomhet?\nPäfäglar i romantiskt prälande skrud!\nBedjare med trätrianglar i hand!\nOch du livsförklarande!! negergud:\njag lämnar ert mänskensland.\nII.\nrlörde du väl hur mindova siren\ndrönande, snyftande\ngenom den längsamt lyftande\nmorgonmisten ven?\nNu splittras dimman, jag skönjer just\nen sakta stigande fastlandskust.\nSkrik skära, vräl skorra, brak av dynamit,\ndän av lyftkranar, sjungande trädar lu-\ntande hus.\nObarmhärtig och bländande vit\nslungar solen spiraler av ljus.\nMen jag ser en fantasiisk gripande syn:\nTili hus, tili broar och fabriker alit\nsom mänskohjärnan frambefallt\ngär ner en smal\noch lysande spiral.\nOch längsamt lyfts ali världen upp\nmot skyn."}, {"page_pdf": 12, "page_imprimee": "74", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.12", "texte": "VINCENT VAN GOGH\nHYMN\nDIKTONIUS\nIngeti avhandlingingen esse ingen kritik.\nJag älskar en mänska.\nOin han levde skulle jag gä tili honom, trycka\nhans hand, säga min kär\nMen han är död.\nDärför säger jag mänskorna med vilka jag\nkan tala, at vilka jag kan säga: jag älskar Van\nOogh.\nKan man väl älska döda, är ej kärleken, fö-\ndandets gudom, bunden vid levandet, är ej det\nförgängligas kraft slut när det hunnit tili aska?\nKan vi älska döda mänskor, ej blott deras le-\nvande verk, utan mänskan sorn vi aldrig sett,\naldrig kömmit i beröring med, som dött längt\nför e oss, utan att ana värt kommande?\nJaman kan, vi kan.\nO m vi räknar vär kärlek, o m vi överblickar\nvara älskades ansikten skall vi se att deras an-\ntal är sammansatt av levande och döda. / kyrko-\ngärdsgravar i pyramiders djupaste kamrar i ur-\ntidsnätters gätmörker tränger värt jag pä jaki\nefter duskap. Och finner, och känner\nskapets fröjd isin ensamhet.\nJag kallar dig du.\nHans levnad:\ndramat, det fullkomliga snöbollens\nlavinstegring, varat-mästat-blivandet; ej ens\nslutskottet saknas hjälten faller.\nFöll han?\nIcke skära tänder, bort ali sentimental med-\nkänsla: det är ej mängen unnat att sä rakt stiga\nmot sin höjd.\nHans verk.\nNästan idealkonst, nä allrörlighet, na-\nstan tvingande rörlighet i alit.\nEn krater.\nDen intensiva eldgivningens prakt i hans -\nlerier tubernas skri under tumgreppet.\nDet fasta gräa lugnet i breven tili hans bro-\nder.\nTälamod misstrostanvekhet brutalitet en\nvälbalanserad blixt.\nEn marterpäle och en födslolem.\n„l Uusio ner n a mä för svinna\nmen vad fö r bli r?\nDET SUB LI MA\"\nAlit mä försvinna mälet meningen medlen,\ndet strupklämmande livet, färgernas kontrast-\nvällust, köttet och anden, arbelet och\nmarna\nil l us io ner n a mä försvinna\nett förblir:\ndet sublima:\nmänskohjärtats äkthet.\nNapoleon?\nFräcka äventyrarhänders momentavtryck i en\nplanets partikelhistoria.\nUrsin trasiga fattigdom pressar en annan\nf ram solar, blottar livets kraftrötter, biter sig\nfast i övermorgonens nacke.\n„Petites miseres de la vie humaine\", och den\nstora glorian.\nMen pä vilken sida?\n(Mänskoevighetsherrenoch världsbyggaren.)\nStenar talar köttet skriker\nlyktstolparna vrider sig av livshunger\nmullen krälar,\nmed ett väldigt brak exploderar solen\noch slungar sina ljuspartiklar\ni det jäsande\nen ensam sköka pä en bänk,\naftonhimmel solrosor:\ndet är du,\ndet är Van Oogh.\nVad är vi?\nLidelser som söker sin for m, krafter som\nryms i jordens inre, som mäste ui för att se so-\nlen vi är det jorden viii visa stjärnorna: mull\nsom blommari mänskokött.\nOch sedän: alit faller tungt tili jorden.\nÄven det är en helighet.\nHelheten fordrar det, den eviga ringens av-\nrundning.\nOch finns det väl för en mänska nägot kärare\nän jorden?\nDärför säger jag:\nDet finns intet skönare än livet.\nMen det skönaste är att levä och dö."}, {"page_pdf": 13, "page_imprimee": "75", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.13", "texte": "PANTHEON\nEDMOND FLEG\nFrän franskan av EDITH SÖDERGRAN\nFriser, kupol, kolonner, acanthasblad,\nkransar, stora män... Tacksamt\nSorgepipors grät:\nbygden ledsagar Rousseau.\nVoltaire pä en bädd av porfyr:\nhästar ett leende dra.\nFolkhav i svallning:Marat\nsminkat lik pä en pompkatafalk.\nVad är det du tänker, o, Tänkare i skymningen?\n,Jag tänker pä pendeln,\ndin pendel, Foucault:\ntili höger, tili vänster, tili höger, tili vänster,\nfrän kupolen tili marken, över gravarna hän\nalit som hon sig vänder, den rolösa jord\".\nOapande grifter. Dödskallar väckta vid skrin.\nHänder ur dunklet.\nRyggkotors knastring, i skymningen.\n„Benhuset med di g, Marat!\nRousseau, gä rutina i dyn!\nSkratta i gödseln, Voltaire!''''\nÄr det jorden som vändt sig, pendel?\n1 din vetenskap, Berthelot,\nsov, min son, sov.\nZola, rättskipare, sev i din rätt.\nSovi din poesi, Hugo.\nVad mumlar han, Tänkaren, i skymningen?\n„Pendeln har än icke upphört att .\"\nFriser, kupol, kolonner, acanthusblad,\nkransar, stora män: tacksamt fädernesland!\n\nEN PRÄST OM EN PRÄST\nR. R. EKLUND\nJag har stiftat bekantskap med Sigbjörn\nObstfelders präst. Nägon intimitet blev det dock\nej mellan oss, och i ämbetsfrägor konversera vi\nej med vära hjärtan ...\nJag stod verkligen ganska främmande. Han\nvar inte född pä fel klot, min sargade kollega,\nhan var av misstag född pä ett klot. Iden svä-\nvande etern hörde han hemma, mellan stjär-\nnorna, där intet fotfäste är, men där det kanske\nsträlar, gnistrar och ljuder som aldrig i mate-\nriens järnfamn. Han hade förnummit detta bru-\nsande eteriska liv, jag tror honom pä hans ord;\nmen jag hade trott honom reflexionslöst om\nhan sagt det i musik. Han har tagit miste pä\nuttrycksmedlet. Nu är hans lyriska panteismen\nkarma ännu längt frän slutmälet, en prins som\nredan i moderlivet avsagt sig sin bördsrätt och\nlätit sig födas som tiggarunge.\nMen hela denna själsriktning är mig som ett\nslutet rum. Jag kan tili och med kanna fiend-\nskap, säsom man ofta gör inför det ogripbart\nfrämmande. Min självkänsla reser pä sig, stilla\nmen med nyvaknat högmod, och läter höra en\ntydlig röst: jag är ändä icke sä utblottad, jag\nhar mitt. Jag hör samman med jorden, med\ndess grus och stoft, men ocksä med dess mäk-\ntiga källor. Dess problem äro minä, och de för-\nslä. Av rymden förstär jag ej mer än vad som\nslutes mellan jordens törstande hud och det\nregngivande molnhavet, mellan himmelens\ntordön och de skuldbelastade människorna.\nI detta tränga rum pressas mina tankar; de\nfä ej tillfälle att förflyktigas som stämnings-\ndunster.\n„Det är gott att vara tröttad och utmattad av\ndet onyttiga sökandet efter det högsta goda, för\natt kunna utsträcka armarna mot frälsaren\", ci-\nterar Obstfelders präst Pascal. Det är icke un-\nderligt att han finner sig ha annan själ och an-\nnan kropp än det stora trosvittnet. Pascals ord\nbära fram en religion för jordens folk, och för\ntankens. Jag känner igen den som en sällsam\njordens ört, om jag ock tror mig förmä undvara\nden."}, {"page_pdf": 14, "page_imprimee": "76", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.14", "texte": "MEDALJONGEN\nHgr. O.\nMankan gott säga, att Hjalmar Procope rau-\ndat Svenska Teatern i en kritisk situation. Redan\nmullrade äskan och smä ofarliga än sä länge\nofarliga! blixtar slogo ned här och där, och\nse! dä lyste solen äter värmande och hoppfull\növer scenen: Medaljongen uppfördes. Den oför-\nskyllda turen hade ännu inte helt svikit den vill-\nrädiga ledningen!\nMedaljongen är ett klokt och fint uppbyggt\ndrama, som ger fullviktig dramatisk behällning\noch därtill äger ett patriotiskt stämningsvärde,\nsom helt naturligt är ägnat att göra mänga\nmissnöjda hjärtan mildare stämda gentemot tea-\ntern. Lägger man därtill, att de inhemska skä-\ndespelarna äntligen tack vare detta inhemska skä-\ndespel fingo ett tillfälle att visa vad de duga\ntili, inser man, hur stor den tjänst var skalden\ndenna gäng gjorde teatern. De som endast se\nledningens nationella försyndelser ha antagli-\ngen blivit lugnade för en tid ätminstone.\nOch de som sikta päden konstnärliga undermä-\nligheten ha inte hjärta att störa idyllen.\nDen blide skalden mätte för övrigt ha liaft\nen märkvärdigt upplivande inverkan pä lednin-\ngens omdömesförmäga: en gäng för unders\nskull har rollbesättningen utfallit lyckligt. Det\nvar en glädje att fä se den rätta skädespelaren\npä rätta platsen.\nDen tyngsta bördan bars av Anni Sundman.\nHon hade en svär och krävande roll, där minsta\nfelsteg, ja, en liten oaktsamhet, en stunds av-\nspänning hade kunnat styra hela skutan pä\ngrund. Men hon höll rodret stadigt: man tviv-\nlade inte ett ögonblick pä att hon skulle klara\nseglatsen med glans. Det var stil pä denna ska-\npelse, den var säkert utarbetad och uppbyggd\nmed konstruktiv fasthet. Inga lättköpta oväsent-\nligheter! Inga yttre maktmedel, som rollen sä\nlätt frestat tili: alit byggt pä inre äkthet. Pä\ndenna väg lyckades fru Sundman fä in en lidel-\nsefull stegring, och över huvud en frigjordhet i\nspelet, somi torde vara tämligen svärätkomlig\nför hennes kynne. Desto värdefullare blev se-\ngern!\nWaldemar Wohlström gav en rikt nyanserad\nehuru kanslce inte fullt slutförd studie av gamle\nFinnberg. Gunnar Wallin äter har att anteckna\nett genombrott pä allvar: hans greve Lanin steg\nsom en oväntad meteor pä scenhimmeln. H an\npresterade ett fylligt och saftigt spel, som san-\nnerligen fätt mogna i stillhet. Gud vet vilka pär-\nlor där ligga gömda i Svenska Teaterns skräp-\nvrär! Den allseende vet det helt visst: mätte\nhan bara sända oss den rätte rengöraren att\nrädda, vad som räddas kan!\nOch mätte han med detsamma ge oss en pub-\nlik, som kan läta bli att applädera innan ridän\ngär ner, när scenen befolkas av ett ensamt\nlik!\n\nVANDRING\nEfter ALFRED LICHTENSTEIN\nHARRY BLOMBERG\nMed mänskensskymning kotnmer den pärlgrä\naftontid.\nTili ro gä alla vägar. Den snäva värld blir\nOpiumvindar vandra i fälten utan slnt.\nJag breder mina ögon som ut.\nSotn bure jag alivärlden tili kropp i\ndet är.\nLyktglimtar jladdra kring frän stad som\nIjus sig\nHii tdnder ocksa rytnden sin Ijnsstad\nHögt över alit mittmänskoansikte vandrar\nfram.\n\nINSÄNDA BÖCKER\nFrän Holger Schildts förlag:\nSigrid Backman: Familjen Brinks öden.\nFmk. 35:\nJarl Hemmer: Väntan. Fmk. 25:\nArvid Mörne: Kristina Bjur. Fmk. 55:\nNino Runeberg: Conrad-Emile. En brevsam-\nling ur familjearkivet pä Värnhem. Fmk. 9:50\nEster Stählberg: Söndag. Fmk. 35:\nFrän Valter Överlands forlag, Kristiania:\nEdvard Welle-Strand: Frihetskorset. Drama\ni fire akter.\nEdvard Welle-Strand: Baalet."}, {"page_pdf": 15, "page_imprimee": "77", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.15", "texte": "HENRI MURGER\n\nI.\nTaiteella ja runoudella on useihin nuoriin sie-\nluihin suorastaan tenhoava vaikutus. Nuo ta-\nvallisen, arkisen elämän ulkopuolella liikkuvat\nkuvat, muodot ja soinnut tuntuvat kirkastavan\nitse olemassaolonkin, ja ne, joille on suotu lah-\njat luoda sellaista, kohoavat nuorukaisen innos-\ntuneissa silmissä muita ihmisiä korkeammalle,\nkadehdittaviksi, ihmeellisiksi olennoiksi, joitten\nvertaisena oleminen on jotakin erittäin arvokasta\nja toivottavaa. Niin syöksyykin moni herkkämie-\nlinen nuorukainen ajamaan takaa taiteen kimai-\nraa. Hänelle muuttuu taide intohimoksi, uskon-\nnoksi, olipa hänellä itsellään luovia lahjoja tai\nei. Hän välittää viis siitä, onko sillä tarjotta-\nvana hänelle elämisen mahdollisuuksia. Hän\nsaattaa jättää kaiken, lähteä yritykseensä sa-\nmalla innolla kuin muhamettilainen pyhään tais-\nteluun uneksien näkemättömistä paratiiseista,\nuskomattomasta autuudesta. Yhteiskunta ja val-\ntio, järjestetty elämä, jokapäiväisen työn touhu\nei merkitse suuriakaan, tai muuttuu halveksitta-\nvaksi ja naurettavaksikin säteilevän ihanuuden\nedessä. Menestys saattaa tulla tai olla tule-\nmatta. Yrittäjä saattaa pysyä pinnalla, hänen\nnimensä saattaa säilyä, mutta vielä useammin\nhän uppoaa synkkään tuntemattomuuteen, tai\nvahingoittuu koko elämänsä ajaksi. Jossakin\nmerkityksessä traagillinen kohtalo on useimpien\nosa. Taiteen taistelukentillä makaa paljon enem-\nmän kuolleita ja haavoittuneita kuin konsanaan\naseellisissa, ruumiillisissa sodissa.\nTuollainen uskollinen taiteen ritari oli Henri\nMurger'kin, oli sitä elämässään ja tuotannos-\nsaan, joita oikeastaan onkin vaikea eroittaa toi-\nsistaan, sillä edellinen oli suuressa määrässä\njälkimäisen pohja ja edellytys.\nHän syntyi v. 1822 Pariisissa, jossa hänen\nisänsä oli talonmiehenä tavallisessa vuokraka-\nsarmissa Trois-Freres-kadun varrella, jossa hän\nmyös harrasti hyvin luvallista räätälinammat-\ntia. Isä oli puhtaan käytännön ja jokapäiväisyy-\nden mies, äiti taas hellämielinen, haaveellinen\nnainen, jota kauhistutti se ajatus, että hänen\npikku Henrinsä kerran täytyisi tehdä raskasta,\nruumiillista työtä. Äiti koetti kouluuttaa poi-\nkaansa sikäli kuin pienistä varoista riitti. Isä\ntahtoi hänestä taas käytännön miestä. Talossa\nasui siihen aikaan tunnettu akateemikko de Jony\nja hänelle äiti uskoi huolensa kertoen poikansa\npienistä kirjallisista harrastuksista, lukuhalusta,\nkaiken kauniin ja suuren ihailusta. Herra de\nJony ottikin hänet suojelukseensa ja isän häm-\nmästykseksi tuo ei vielä 20-vuotias poika pääsi\nsilloisen Venäjän lähettilään, kreivi Tolstoin\npalvelukseen saaden palkkaakin 40 frangia kuu-\nkaudessa. Mutta pian tämän jälkeen äiti kuoli,\nja kun Henri ei suostunut opettelemaan mitään\n„oikeaa ammattia\" ja vietti muutenkin aikansa\niavalla, josta isä ei pitänyt, ajoi tämä hänet kii-\nvastuksissaan pois kotoa.\nMurgerillä oli nyt varanaan vain pieni palk-\nkansa, mutta kuin uhmalla päätti hän silti jat-\nkaa mieliharrastustaan: „ruveta runoilijaksi\".\nHän oli jo aikaisemmin tutustunut muihin sa-\nmassa asemassa oleviin yritteli joihin ja heidän\nelämäänsä. Taiteen palvelukseen innostuneet\nnuorukaiset liittyivät yhteen, vähillä varoillaan\nja mahdollisuuksillaan toisiaan tukemaan ja\nniin syntyi bohemien aikakauskirjoissa aina\nmuistettava vapaitten „vedenjuojien\" yhdistys,\njonka nimi jo kuvaa sen käytettävissä olevia vä-\nlineitä, sen jäsenten elintapaa. He kävivät kaikki\nkurjuuden koulua, asuivat vinttikerroksissa, ate-\nrioivat milloin sattui ansioitten ollessa täydelli-\nsesti kohtalon käsissä. Samalla ainakin Murger\nteki työtä ehtimiseen. Mielikuvat saivat sammut-\ntaa janon ja nälän, yöt jatkaa päiviä. Hänen\nterveytensä horjahteli tuon tuostakin, ja köyhien\nsairaala oli kuukausmääriä hänen ainoa kotinsa.\nMurger avusti eräitä bohemin keskuudessa\nsyntyneitä lehtiä, jotka usein olivat hyvin kau-\nkana hänen varsinaisesta alastaan. Sellainen oli\nesim. kuuluisa Castor, aikakauslehti hattumuo-\nteja varten, johon hän kirjoitti „kyynärämitalla\"\nja jonka omistaja, kauniin vararikon tehtyään,\njäi hänelle velkaa „monta hehtaaria käsikirjoi-\ntusta\".\nOn merkillistä, että hänen luonteensa aina\nsäilytti iloisuutensa, eräänlaisen hyökkäävän\nreippauden. Ei ollut aikaa surra. Kaikki olivat\nvielä „Nuoruuden päivälehden tilaajia\". Joskus\nsattuu, että satunnaisen suuri rahamäärä, ker-\nran 350 frangia, ilahuttaa taiteilijan mieltä, ja\nsilloin on riemastus niin suuri, ilo niin korkealla\nkatossa, että summa kuluu ihan huomaamatta,\nja „rikkaiden virrassa on taas pelkkää hiek-\nkaa\".\nNäin elivät Murger ja hänen toverinsa, joista\nuseat, hänen luonteensa merkillistä valoisuutta\nomaamatta, sortuivat aikaisin, minnekään pää-\nsemättä. Se olisi kai ollut Murgerinkin kohtalo,\nsillä hänen runonsa eivät tähän aikaan herättä-\nneet mitään huomiota, joskin jokunen niistä\npääsi julkisuuteen, mutta hän kohtasi aivan sat-"}, {"page_pdf": 16, "page_imprimee": "78", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.16", "texte": "tumalta eräitä jo pitemmälle päässeitä. Näistä\noli huomattavin runoilija Arsene Houssaye, joka\nkerran kehoitti häntä kirjoittamaan proosaakin.\nMurgeristä oli runomuodosta luopuminen kyllä\nihanteitten pettämistä, mutta hän lohdutti omaa-\ntuntoaan suur'runoilijoitten esimerkillä ja jul-\nkaisi pienen tarinan ihailemansa Alfred de Mus-\nset'in tyyliin. Se ilmestyikin Houssayen aika-\nkauskirjassa ~I'Artiste\" ja sai tekijänsä nimen\ntunnetuksi kirjallisissa piireissä. Niinpä päätti\nMurgerkin jatkaa proosan kirjoittamista. Mistä\nhän kirjoittaisi? Romantikkojen kaukaisista,\nvärikkäistä, mielikuvituksellisista aiheistako, jos-\ntain elämän ja olevaisen tuolla puolen? Ei. Elä-\nmä itse oli liian lähellä Murgeria, se painoi liian\nraskaasti hänen hartioitaan, että hän muitta\nmutkitta olisi voinut siitä irtautua. Sen vuoksi\nryhtyi hän kuvailemaan omaa ja ystäviensä oloa,\npiirtämään siitä totuudenmukaisia, perin vilk-\nkaita kuvia, jotka hänen milloin vallaton, milloin\nsurumielinen huumorinsa, hänen säännöistä\npiittaamaton, pittoreski ja oikullinen tyylinsä\nväritti merkillisen eläviksi. Hän tunsi, vaikka\nnälkä yhä istuikin kirjoituspöydän ääressä ul-\niakkolcamarissa ainaisena vieraana, että pahin\noli ohi ja että parempaa oli tulossa. Näin syn-\n(yi vähitellen se teos, joka teki Murgerin nimen\nkuuluisaksi: „Scenes de la vie de Boheme\". Sen\nensimäiset luvut ilmestyivät „Corsaire\"-lehden\nalakertoina v. 1847 ja koko' teos kirjana 1849.\nMurgerin aavistus oli ollut oikea. Pahin oli\nohi. Puute ja nälkä poistuivat melkein kokonaan,\nainakin hetkeksi, ja menestys hymyili kutsuen\nuusiin ja merkillisiin tehtäviin.\n\nE. P—la\n\nKAHDEN KAPPALEEN ESITYS KANSAN-NÄYTTÄMÖLLÄ\n\nKambanin »Onnettomat\". Onnettomain, keksi-\njän ja tämän puolison, kamppailun ratkaisivat\nKansan Näyttämöllä Aku Korhonen ja Hilja\nJorma. Ilmaisukeinoista ensimmäiset: ilmeily ja\nääni ovat Korhosen omia! Näillä hän toteuttaa\nhenkilönsä sisäisen elämän lähelletulevasti ja\n-päästävästi. Niihin hän ainakin nyt hukutti\nmitä oli olemassa artikulatioheikkoutta ja plas-\ntiikka-yksitoikkoisuutta. Korhosen keksijä kykeni\nalentumaan avioliiton rihkamatappeluun menet-\ntämättä kärsivän ihmisen kieltämätöntä arvoa.\nHän oli myös maskuliinisen älyn taistelija. Mut-\nta Hilja Jorma ei ollut femininisten kamppailu-\nvoimien edustaja, kuten olisi täytynyt olla, jotta\ntaistelu on uskottava. Koska Jorman Normassa\nei päässyt näkyviin se naiseroottinen, alitajun-\nnainen vaistovoima, jonka kehästä juuri avio-\nmies ei pääse irti, oli taistelu vain kahden älyn\nkamppailua eri vaiheineen, ilman että kävi us-\nkottavaksi miehen surmatekoon saakka jatkuva\nkiintymys tähän naiseen. Muuten: Jorman luo-\nma oli /««o/ovalmis.\nHerczegin »Eilispäivän ritari\". Jälleen annos\navioliitto-totuuksia salonkivalaistuksessa. Aikooko\nKansan Näyttämö saattaa avioliittoprobleemit\njälleen muotiin? Me kun olimme tottuneet viiti-\nsen vuotta kuvittelemaan, että maailmassa ta-\npahtuu merkillisempiä asioita kuin, avioeroja!\nTosin: Tämäkin aviollinen keitos on taitavasti\nsekä keitetty että suolattu. Mutta sittenkin: näl-\nkäisinkään katsojista ei näytä enää voivan kuvi-\ntella tätä lajia luusoppaa hernerokaksi. Kukapa\nkestäisi yli kolmekymmentä vuotta samaa ruoka-\nlajia! Mutta olkoon pääasiana esitys:\nKaunis nainen, Ilona, ja tämän ympärillä koi-\nme miestä: aviomiesparka-professori, miellyttä-\nvästi sekapäinen eilispäivän ritari ja kolman-\nneksi töpöviiksinen lentoparooni-viettelijä.\nPärooni von Trill—Joel Rinne! Katsoen kap-\npaleen yleissävyyn: koomillisten ja traagillisten\nainesten vaihteluun, oli Rinne uskollisin kirjaili-\njalle. Rinteen parooni oli yhfaikaa narri ja it-\nsetietoinen „leijona\", jolla on hallussaan gentle-\nman-muoto. Rinne piti jäntevästi koossa nämä\neri puolet. Siinä ansio.\nEilispäivän ritari Tibor—Yrjö Tuominen,\nTampereelta. Merkitäkseen dramaattisessa tais-\ntelussa jotain on Tiborin oltava verenvoimiltaan\n(ei älyltään), koko elämäsykähtelyltään ja haa-\nveeltaan Ilonan kanssa tasavertainen. Tuomisen\nkyky nousta murtavaan miehiseen voimaan ja\nheittäytyä rytmin laaksopohjaan: ahdistavaan,\ntuijottavaan lemmentuskaan, oli mitättömän\npieni. Tuloksena haparoiva heilahtelu ja tuijo-\ntus.\nAku Korhonen oli jälleen areenalla pro-\nfessori Paulus. Hänellä oli jälleen taito olla\nhukkumatta naurettavuudessa arvottomuuteen.\nTässä osassa ei myöskään liikehtimisen yksitoik-\nkoisuus päässyt näkyviin, sillä onhan professori\nelämänviisaan tasaisuuden huippu. Mutta\nepäaktiivisesti hymähteleväinen, kuin osoitti Kor-\nhosen repliikkien sorvaus, ei tämäkään olento\nvoi olla, koska kerran on dramatiikan tuote. Kun\nrepliikki alkaa ylen-säännöllisesti hymähdyk-\nsestä ja jatkuu periodisesti hymistys-mumistuk-\nsin, ei voi enää puhua sen synnyttämisestä. Dra-\nmaattisen lausuntatehon tavoittelu on oleva Kor-\nhosen lähin ponnistus, jollei hän halua hukuttaa\nlausunnollisesti sitä draamallista vaistoa, jota"}, {"page_pdf": 17, "page_imprimee": "79", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.17", "texte": "todistaa niin elävästi hänen mimiikkinsä. Olisi\nseljentävää nähdä Korhosen elävän myös Roh-\nkeissa\" näytelmähenkilöissä. Ulkopuolella sa-\nlonkia, joka alkaa ahdistaa, kuten kaikki taide-\nelämämme tomuttuneet karsinat.\nIlona—Eine Laine! Arvoituksellisesti synnilli-\nnen, viekoittavasti puhdas, näytelmän poltto-\npiste, äly ja sydän. Tätä oli Eine Laineen Ilona.\nSanottakoonkin: Ilona oli plastiikaltaan vailla\ntäysin joustavaa elävyyttä. Hänen mimiikkinsä\nlatteutuu vielä joskus kuolleeksi kauneudeksi\n(kuten ll:ssa näytöksessä kolmen miehen syn-\nnyttämässä dialogi-ristitulessa hänen mykkä\nnäyttelynsä kykeni tuottamaan vain harvoja il-\nmauksia siitä, mitä hänen sisäisesti täytyi elää\n„leijonan\" narrimaisuuden paljastuessa ja Ti-\nborin loistaessa). Sanottakoonkin syystä, että\nhänen lausuntansa ei ollut aina yhtä loogilli-\nsesti pätevää ja taistelevasti tarttuvaa kuin se\noli alkuluennoltaan tuoretta. (Näyttelijättären\näänenmuodostus ei nim. näytä vielä riittävän\nkyllin „tiheään\" voima-asteikkoon kyetäkseen\ntarpeeksi suurella intensiteettikyvyllä tarrautu-\nmaan, kietoutumaan sävyistä runsaaseen repli-\nkoimiseen. S.o. hänen kielen symboolinen havain-\nnollistuttamistaitonsa ei ole koulutettu.) Mutta:\nTämä symboolinen „aksentti\" lepää jo hänen\nkoko äänessänsä, tämän koko terveessä henkäyk-\nsessä ja musikaalisessakin elementissä. Eine\nLaineen ääni tuntuu luonnostaan taipuisalta\nsekä haihtumaan äänettömyyden rajamaille että\nheräämään jälleen raikkaana kuin luonnonää-\nnet. Ääni ja tähän liittyvä temperamenttisykäh-\ntely todistavat, että näyttelijättäressä on ole-\nmassa tavallista rikkaampi näyttelijäaines, jolle\nsuurempi hallintavoima on etsittävä koulutta-\nvasta työstä.\nTähänastisen näytäntökauden kokonaisvaiku-\ntelma Kansan Näyttämön näyttelijätaitoon näh-\nden on se, että teatterin näyttelijäkunnassa on\nytimenä hyvinkin kehityskelpoinen nuori ja nuo-\nrehko ryhmä, jolla mikä teatteri tahansa saat-\ntaa päästä pätevästi taiteellisiin tuloksiin. Mut-\nta jos teatteri ei ryhdy näitä voimia koettele-\nmaan tämän ajan intohimomäärää vastaavissa\nnuorissa eurooppalaisissa ja kotimaisissa näy-\ntelmä tuotteissa (mikäli jälkimmäisiä syntyy!)\npilataan tämä kelvollinen joukko. Sillä ilman\nerikoisponnistuksiin vaativia tehtäviä rappeudu\ntekniikka maneeriin, käsityöhön tai eräissä\ntapauksissa tyhjään taituruuteen.\nMiten on hoitava Kansan Näyttämö monia\nlupaavia näytteli jävoimiaan? Horjumallako\npuoliksi bulevardiyleisöön päin, puoliksi taas\nliian-kauvan ratkottuja taideprobleemeja ratko-\nmaila?\n\nL. H—la\n\nKÄSITÖITÄ KIRJAKAUPASSA\nK- Kivikallio: Kolme kultaista elämänlankaa.\nOtava. 1922.\n\nEräässä pikkukaupungissa, kaupungin kirja-\nkaupassa oli naisten käsitöiden osasto. En\ntiedä, miksi se siinä oli, mitä niillä oli yhteyttä,\nkirjakaupalla ja naisten käsitöillä. Aina sitä\nihmettelin.\nNyt olen huomannut, että kaikki kirjakaupat\novat niitä kaupattavakseen ottaneet, naisten\nkäsitöitä. Ja lisäksi kotimaisia.\nKun luin kustantajan ilmoituksen yllämaini-\ntusta Rakkausromaanista\", jäin ymmälle. Siinä\noli kirjan suositteluna: „Tekijätär on Minna Can-\nthin tyttärentytär. Erittäin siro koko.\" Kenestä\ntuo sirokokoisuus? Siitäkö tekijättärestä, joka\non niin suurta sukua? Ei toki. Ostin kirjan, ja\nymmärsin kohta, että kirjasta oli kysymys. Siro-\nkokoinen se todella oli. Jos teki jättär estä jotain\nolisi tahdottu sanoa sen sukutunnusmerkillisyy-\nden ilmaisun jälkeen, niin olisi ehkä sopinut:\n„Erittäin rohkea rouva\".\nSillä rohkea, kenties hieman ajattelematon, on\ntotisesti arvoisa tekijätär. Lähteä ilman muuta\nkyntämään Minna Canthin vasikalla, sukusuh-\nteillaan, on perin uskallettua, jos se on juurta-\nvasti ajateltua. Eikö tekijätär huomannut, että\nhän voi häväistä sukunsa, että Minna Canth voi\nhaudan hiljaisuudessa käännähtää toiselle kyl-\njelleen, kun saa tiedon tästä lapsenlapsensa\njulkeasta kirjan kaupittelemisesta? Eihän pe-\nrinnöllisyyden laki, jumala paratkoon, ole aina\npoikkeukseton. Päinvastoin, on tapahtunut, että\nkohtalo katkerasti nauraa sille. Mitä varten sit-\nten tämä kantakirjaote jo ennakkoilmoituksessa?\nEn tiedä.\nLiikeasioita, kaiketi.\nOlihan sitä muutakin.\nSanottiin, että kirja saa „kaiketi paljon nais-\nlukijoita\". Mitä ihmettä? Naisiako varten\ntäällä Suomessa huonot kirjat kirjoitetaan? Ei-\nvätkö naiset todellakaan voi lukea samoja kir-\njoja kuin miehetkin, kunhan kirjat olisivat hy-\nviä? Ei, tässä tapauksessa pitäisin mokomaa\nhuomautusta aivan loukkaavana.\nSillä huono on Kerttu, Kivikallion „romaani\".\nIhan avuton. Tällaisen kirjan voisi moni rou-\nvasihminen kirjoittaa, moni kansakoulunopetta-\njatar paljon paremman. Moni nainen sitäpaitsi\ntuntee elämää paljon paremmin kuin Kerttu Ki-\nvikallio. Siltä nimittäin tuntuu, että tämän\nRakkausromaanin\" kirjoittaja ei paljonkaan\niiedä, ei ihmisistä, elämästä eikä rakkaudesta.\nJa kaikista vähimmän niistä vaatimuksista, joita\nkirjalle asetetaan."}, {"page_pdf": 18, "page_imprimee": "80", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.18", "texte": "Jo Kerttu Kivikallion kielenkäyttö on tottu-\nmatonta, teennäistä, pingoitettua ja haparoivaa\nkaiken matkaa. Predikaatti retkahtelee aina lau-\nseen häntäpäähän, tulla tuuppii siellä kuin höy-\nrylaivan perässä kulkeva, köysin kiinnitetty ven-\nhe-pahanen. Ei yhtä ainutta uutta sanaa eikä\nsanayhdistelmää tuo kirja, se on autio niistä\nkuin erämaa. Luonnonkuvaukset ovat pari-\nkolme-lauseisia. Mitä on sanottu, se on sanottu\nkömpelösti. Hersyyhän tosin kirjan melkein vii-\nme sivuille yksi pitempi luonnonkuvaus, mutta\nsekin on haettua, se on kuin törkeänpuoleista toi-\nsintaa Ahon Kosteikosta, kukkulasta ja saaresta\nja Vanhasta valkamasta. Niinkuin ei liene sat-\ntumaa pelkästään sekään, että kirjan miehinen\nsankari on saanut suomalaisessa kirjallisuudes-\nsa; niin tuntemattoman rakastaja-nimen kuin\nOlavi ja naissankaritar myös niin harvinaisen\nnimen eihän se ole tätä ennen kuin yhden\nMaila Talvion romaanin nimenä kuin Aili.\nJa nämä Olavi ja Aili on pantu rakastamaan.\nOikein kauniisti, kuin nuket liikkumaan. Sitten\nilmestyy siihen Eerik, jonka kanssa Aili menee\nnaimisiin ja saa lapsenkin. Ja Olavi tulee siinä\nkirjan lopussa tuota avio-onnea ihailemaan Ai-\nlin ja Eerikin luokse, Savon sydänmaille. Olavi\nheltyy ja sanoo: Tehän olette jaloja sieluja mo-\nlemmat. Ja ... „Samassa tuleekin jo Eerik, ja\nAili1 lähtee keittiöön kiirehtimään aamiaista.\"\nSeuraahan siinä vielä idyllimäinen kohtaus, kun\nAili pannessaan pikku tyttöstään nukkumaan\najattelee, että miksi ei Olaville ole annettu pik-\nkuista tyttöä. „Hän olisi ansainnut enemmän\nonnea.\"\nKirja on lopussa. Vain kullatuiksi, kiillekul-\nlalla kullatuiksi jäävät elämänlangat.\nHuonosti kirjoitettu kirja, liian hyvistä ihmi-\nsistä.\nLoppu on tosin selväpiirteisempi kuin alku.\nAlussa keinuu Aili ja laulaa: „Heilu, keinuni,\nkorkealle, nythän on juhannusilta!\" Lukija joh-\ndattautuu siihen käsitykseen, että ollaan juhan-\nnuksessa. Mutta eikös mitä! Vielä samana iltana\nsyödään nuoria perunoita, mennään mustikoita\npoimimaan ... kuutamoillassa, syödään hedel-\nmiä ja juodaan kahvia. Tietysti! Kahvia juo-\ndaan kirjan sivuilla niin tavattoman paljon.\nParhaat ovatkin nämä kahvipöytäkuvaukset ja\nkeittiöhommain kertoilu. Näihin viitaten voisim-\nme kenties riemuin huudahtaa, että vihdoinkin\non kirjallisuutemme saanut keittiökertojan Juma-\nlan armosta! Mutta malttakaamme!\nEivät nekään sivut mitään uusia kahvi- ja\nkedttiömaailmoiita eteemme tuo. Kaikin puolin on\nKerttu Kivikallion kirja hyvä näyte tekijänsä\ntäydellisestä kirjallisesta lahjattomuudesta.\nMutta vain yksi esimerkki markkinoittemme ny-\nkyisestä kuranttitavaratulvasta.\nNo, voitaneen sanoa: eikö kotimaisellakin\najanvietekirjalla ole olemassaoloon oikeutuk-\nsensa?\nNiin, onhan Courts-Mahler esimerkiksi, jonka\nromaaneita Saksassa kaikki vakavat arvostelijat\nhaukkuvat mitä ankarimmin. Meillä häntä siu-\nnataan! Mutta, tiedättekö, Kerttu Kivikallio voi\nkatsella sellaiseenkin „piikakertojaan\" kuin\nCourts-Mahleriin kuin taivaan tähteen.\nMuistan kerran eräässä arvostelussa luke-\nneeni oli kysymys hyvän kirjailijan julkaise-\nmasta artikkelikokoelmasta että rotuhevosta\nei sovi valjastaa vesikärryjen eteen. Kerttu Kivi-\nkallion kirjallisesta konista sanoisinl päinvas-\ntoin: Työhevosta ei sovi valjastaa kilpa-ajokär-\nryjen eteen. Ei, vaikka kantakirjatkin esitettäi-\nsiin.\nOstakaa naisten käsitöitä, suosikaa kotimaista\nteollisuutta...\n\nA.T.\n\nTOIMITUS - RED AKTIO N\nLauri Haarla, Hagar Olsson,\nvastaava ansvarig toim.siht. red.sekret.\nP. Rautatienk. 15 N. Järnvägsg.\nToimitusaika 12—2 Redaktionstid\nPuhel. 42 876 Telef.\nHELSINKI 1922 • KESKUSKIRJAPAINO OY.\n\nTämän paperin on valmistanut\nHaarlan Paperitehdas\nTampere\nlit I HUI | tllllllllllllllll lllllllllllilllli.t. -v\nPuhelin 19 20 • Sähköos.:"}, {"page_pdf": 19, "page_imprimee": "couv. 3", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.19", "texte": "a*™»™™——\ni ' ' ■■ ' -: : 'V! . • • \" \"v- ''\\ . \"\" l ' ' ■ ■£- ,: - .:; ,'' i ■-.' %\nKirjallistaiteellinen Aikakauslehti Tidskrift för ny konstoch litteratur\nUltra\nsaadaan tilata kirjakaupoista, maan kaikista kan prenumereras genom postverket, bok-\npostitoimistoista, lukuisilta asiamiehiltämme handein, hos vara agenter eller ä expeditio-\nympäri maata sekä konttor. P. Rautatienkö 15 * nen Norra Järnvägsgatan 15\nPuhel. Tö 42 876 Telef. Tö 42 876\n\nHedelmiä • Makeisia • Siirtomaatavaroita\nSäilykkeitä • Mehuja\ny. m., y. m\nMYY PÄIVÄN HA LV IM PIIN HINTOIHIN\nEROTTAJA 4 ANTON TUOMINEN PUHEL. 115 72\n\nab. A. Silfverberg Droghandel\nALEXANDERSQ. 11 TFI FF\nHÖRNETAVGLOG.\nLandets äldsta välförse;dda\nDROGAFFÄR\nEtabl. 1886\n\n- . X- t;\n. 1 ' . J, . '• , ' ... , •< v'. - r '•% . \\\n''V • K\nr-Jy' v\" ,•. - • '\"'V ; x in 'J M\nteli g|sl\nI Irtiottakaa Ultrassa!\nAnnonsera i Ultra!\n\nUusin ensiluokan kirjapaino\nKESKUSKIRJAPAINO OY.\nHELSINKI • NIKOLAINKATU 19 • PUHELIN 34 97\nSuorittaa kaikenlaista kirjapainotyötä"}, {"page_pdf": 20, "page_imprimee": "couv. 4", "url_page": "https://bluemountain.princeton.edu/bluemtn/?a=d&d=bmtnabn19221114-01.1.20", "texte": "HINTA 6:— PRIS\n\n■im\nKUSTANNUSOSAKEYHTIÖ\nFÖRLAGSAKTIEBOLAGET\nMe olemme alkaneet julkisen toimintamme\nja pyydämme täten kunnioittaen kiinnittää\nkirjallisuutta harrastavan yleisön huomiota\ntoimintaamme, jonka päämääränä on yksin-\nomaan taiteellisesti pätevän runouden jul-\nkaiseminen sekä alkuperäisinä suomen- ja\nruotsinkielisinä teoksina että käännöksinä\nuudesta eurooppalaisesta kirjallisuudesta.\nToimiston osoite on: Helsinki, Pohjois-\nRautatienkatu 15, Puhelin: Töölö 42 876\nVi ha numera vidtagit med vär verksam-\nhet och ha härmed äran att fästa den lit-\nterärt intresserade allmänhetens uppmärk-\nsamhet vid det nya företaget, som avser\natt utgiva endast konstnärligt giltiga alster\ni form av svensk- och finskspräkiga origi-\nnalverk samt översättningar av modern eu-\nropeisk litteratur. Förlagets adr. är: Helsing-\nfors, N. Järnvägsg. 15, Telef. Tölö 42 876"}]}